Vem är han? Oskar J Andersson. Kuva: Jarno Unkuri, grafiikka Anu Leppänen.
Vem är han? Oskar J Andersson. Kuva: Jarno Unkuri, grafiikka Anu Leppänen.

Ruotsin raviurheilijat esittelyssä - Vem är Oskar J Andersson?

Hevosurheilu tutustuttaa lukijoitaan ruotsalaisiin raviurheilijoihin. Tällä kertaa esittelyssä on Rommessa valmentajana toimiva Oskar J Andersson.

Kuka on Oskar J Andersson?

”Olen 27-vuotias, kotiratani on Romme. Tavoitteeni on aina ollut tulla ravivalmentajaksi. Haaveeni on aina ollut työskenteleminen tämän uskomattoman hienon lajin parissa muiden raveista kiinnostuneiden kanssa ja saada omistajilta luottamus valmentaa heidän hevosiaan.”

”Meillä on kotona aina ollut ravi- ja ratsuhevosia. Ensimmäisen kerran ajoin kilpaa jo 16-vuotiaana.”

OJA Racingin tallilla Salassa työskentelevät Oskarin vanhemmat Jan P Andersson ja Katarina Gyllenberg Andersson. Ravien monitoimimies Mattias Spante vastaa tiedottamisesta.

Jörgen Westholm on minun oppi-isäni, hänellä työskentelin 8 vuotta. Olin myös lyhyen aikaa Fredrik Perssonilla ja Flemming Jensenillä töissä. Mutta Westholmilla olen saanut opit kaikkiin tärkeisiin raviurheilun osa-alueisiin. Siellä kehityin myös kuskina ja kengittäjänä tosi paljon. Olen pyrkinyt ajamaan usein myös lainaohjastajana, siinä olen oppinut paljon. Kuskin täytyy osata lukea lähtöä ja antaa hevoselle sitä kautta parhaat menestymismahdollisuudet, mutta samalla pitää osata varautua kaikkeen, mitä lähdössä voi tapahtua. ”

Mikä on ollut urasi paras hevonen ja mieleenpainunein voitto?

”Toivottavasti paras tai parhaat hevoset ovat vielä edessäpäin. Meillä on 50 hevosta valmennuksessa, niistä 2-vuotiaita on 13 ja 3-vuotiaita 12. Paras hevonen, millä olen ajanut hiittiä, on Delicious U.S.

Rocky Winner on paras, jota olen ajanut kilpailussa. Mieleenpainuvin voitto on kylmäverisellä Odin Tabacilla, se voitti 300 000 kruunua Unionskampenissa Jörgen Westholmin valmennuksessa.”

Ajat keskiviikkona Solvallassa. Sinulla on kaksi hevosta V86-lähdöissä: Karissa Bo ja oman tallin Alorac Mathbell. Mitä osaat kertoa niistä?

”Karissa Bosta minulla ei vielä ole ihan tarkkaa näkemystä, se on kyvykäs hevonen. Siinä on pari kovaa vastustajaa, mutta sijoilla 3-4 voimme olla. Alorac Mathbell menee ilman kenkiä ja jenkkikärryillä. Paikka on huono, mutta se on yllätysvalmis.”

Ehditkö harrastaa jotain muuta?

”Harrastukset ovat vähissä, tai oikeastaan ne ovat kotona. Meillä on avovaimoni Paula Petterssonin kanssa 10 viikon ikäinen tyttövauva. Vietän nyt mahdollisimman paljon aikaa hänen kanssaan.”

Suomalaisia on tällä hetkellä paljon Ruotsissa. Teetkö yhteistyötä heidän kanssaan? Tai onko heissä joku, jota arvostat paljon?

Katja Melkko tulee ensimmäisenä mieleen. Hänen tallinsa ei ole hirveän kaukana meistä. Olen ajanut ja voittanut ainakin kerran hänen hevosellaan, se oli Chris Crystal. Katjalla on hommat ojennuksessa ja hevoset hienossa kunnossa.”

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi