Saaga S tulee pian tutuksi myös kotimaan ulkopuolella.
Saaga S tulee pian tutuksi myös kotimaan ulkopuolella.

Saaga S -elokuva mukana filmifestivaaleilla New Yorkissa

Saaga S tulee pian tutuksi myös ulkomaalaiselle yleisölle.

Kolminkertaisesta ravikuningattaresta kertova Saaga S - satu suomenhevosesta -elokuva on hyväksytty mukaan Equus Film Festival -elokuvafestivaaleille, jotka järjestetään New Yorkissa 29.11.-2.12.2018. Elokuva kilpailee parhaasta ulkomaisesta dokumenttielokuvasta.

”Silloin, kun saa tuollaista aihetta käsittelevän elokuvan mukaan tuollaisille festivaaleille, jossa on muitakin saman aihepiirin elokuvia, niin ehdottomasti se on hyvä juttu”, elokuvan ohjannut ja tuottanut Kai Kuntola sanoo tyytyväisenä. ”Tapahtuma on merkittävä ja se on pyörinyt kuuden vuoden ajan. Tarkoitus on lähteä itsekin paikan päälle.”

Kuntola kertoo festivaalien kaltaisten tapahtumien olevan elokuvan tekijöille tärkeitä.

”Yleensä ne aina aukaisevat uusia mahdollisuuksia. Siellä on aina paljon alan ihmisiä paikalla, ja etenkin Yhdysvalloissa festivaalit saavat paljon mediahuomiota. Sitä kautta elokuvan voi saada muillekin festivaaleille esitykseen tai jokin televisiokanava voi esimerkiksi kiinnostua esittämään sen.”

Kuntola kertoo elokuvan saaneen kotimaassakin hyvän vastaanoton ja hänen korviinsa on kantautunut pelkkää positiivista palautetta. Elokuva on tällä hetkellä vuoden katsotuin dokumentti elokuvateattereissa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi