Lahdessa laukanneen Saaga S:n tilanne huolestuttaa taustajoukkoja.
Lahdessa laukanneen Saaga S:n tilanne huolestuttaa taustajoukkoja.Kuva: Annika Nisonen

Saaga S jäämässä pois Mikkelistä

Kolminkertaisen ravikuningattaren päällä leijuu entistä synkempiä pilviä, kun kuninkuusraveihin on aikaa enää kaksi ja puoli viikkoa. Tällä tietoa hevosen starttaaminen sunnuntaina St Michelin Tammatähdessä on epävarmaa.

Keskiviikkona Vermon A.V. Marttilan tammasarjan 3100 metrillä tamma juoksi toisessa ulkona, josta se esiintyi varsin haluttomasti jääden kauas lähdön voittaneesta Huimariinasta.

”En lähde arvailemaan, mikä hevosessa on vialla vaan se selviää myöhemmin. Tarkoitus oli kilpailla sunnuntaina Mikkelissä, mutta todennäköisesti se startti jää väliin. Eilisen kaltaisesta esityksestä voi päätellä, että hevosella ei ole kaikki hyvin ja todennäköisesti sillä ajoittuu kiimakin viikonlopulle”, Saaga S:n valmentaja Ilkka Pyysalo kertoo.

Saaga S:n tämä vuosi on ollut kokonaisuudessaan ohdakkeinen. Kiimat ovat häirinneet sen kilpailemista ja toissa startissaan Lahdessa se laukkasi maalisuoralla johtopaikalta. Menestyshevoselle harvinaisesti se on vielä voitoitta tänä vuonna startattuaan kuudesti.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi