Tänä vuonna jo 63 voittoa valmentajana saavuttanut Conrad Lugauer tulee Teivoon positiivisin mielin.
Tänä vuonna jo 63 voittoa valmentajana saavuttanut Conrad Lugauer tulee Teivoon positiivisin mielin.Kuva: Jarno Unkuri

Sahara One ei tule Teivoon turistireissulle

Tämäiltaisten kriteriumkarsintojen ehkä mielenkiintoisin hevonen on ruotsalaisvieras Sahara One. Oriilla on takanaan vain yksi startti, mutta jo siinä se näytti, että kyseessä on todellinen luokkahevonen.

Sahara Onen kanssa Suomeen saapuva Conrad Lugauer on täällä harvinainen vieras. Kymmenkunta vuotta sitten Ruotsiin muuttanut saksalainen on käynyt Suomessa kilpailemassa vain kahdesti aikaisemmin. Vuoden 2009 Finlandia-Ajossa hän oli Copper Beechillä seitsemäs Igor Fontin voittaessa ja vuotta myöhemmin Copper Beech oli Brionin voittamassa Kymi GP:ssä samoin seitsemäs.

”Siistiä tulla yrittämään Kriteriumiin”, Lugauer iloitsee. ”On aina hauskaa päästä mukaan klassisiin kilpailuihin, joissa on suuret palkinnot. Jo niiden karsinnoissa on erilainen tunnelma kuin tavallisissa raveissa.”

Sahara One on karsintojen kummajainen, sillä oriilla on takanaan vasta yksi startti. Se läpäisi jo maaliskuussa koelähdön kovalla ajalla 17,1, mutta tuli starttiin vasta pari viikkoa sitten. Jägersron kilpailussaan Sahara One nakkasi voltin kakkosradalta keulaan ja karkasi muilta eri sarjan hevosen ottein täysin ylivoimaiseen voittoon. 1.13-lopetuksen myötä voittoaika oli 16,2ke, mikä syntyi todella helpolla tyylillä.

”Kuten koelähtötulos kertoo, hevonen oli jo keväällä starttikunnossa, mutta siltä jouduttiin leikkaamaan koelähdön jälkeen irtopala toisesta etupolvesta”, Lugauer selvittää. ”On tietysti suuri miinus, että sillä on takanaan vain yksi startti, mutta päätimme tulla yrittämään, kun hevonen oli Jägersrossa niin superhyvä. Uskon tähän hevoseen aika paljon. Se on tosi hieno.”

Odotusten asettaminen on ymmärrettävästi vaikeaa, mutta Lugauer ei selvästi ole tullut Suomeen hupireissulle.

”Olen katsonut lähtölistat, mutta en toki tunne suomalaisia hevosia kovin hyvin. Luulisin että Sahara One on kolmossuosikki lähtöön. Se on hyvä hevonen ja on jännittävää nähdä, miten se tässä porukassa menee. Matkan pitäisi sopia sille, mutta etu on vastustajilla, joilla on enemmän kilpailuja. Tässä kohtaa on eroa sillä, onko startteja yksi vai kahdeksan.”

Sahara One on ensimmäistä kertaa 2600 metrin matkalla, samoin autolähdössä, joskin takarivissä.

”Voltista se lähti oikein hyvin ja olemme käyneet myös auton takana, missä ori toimi täysin moitteettomasti. Laukan vaaraa ei pitäisi olla”, Lugauer vakuuttaa. ”Sahara One on sekä vahva että nopea, vähän samalla lailla kuin veljensä Sahara Dynamite, joka voitti sekä Ruotsin Derbyn finaalin että Elitloppet-karsinnan. Ei tämä tietysti yhtä hyvä hevonen ole, mutta näissä on kuitenkin paljon samaa, enkä yllättyisi vaikka tästäkin tulisi todellinen huippuhevonen.”

Oskari Mäenpään kasvattama Sahara One herätti jo varsana mielenkiintoa. Se siirtyi nykyisille omistajilleen Lutfi Kolgjinin huutokaupasta yksivuotiaana 700 000 kruunun hintaan. (Hevosurheilu 16.9.2015)

Teivon kriteriumennakot julkaistiin poikkeuksellisesti verkkolehti Raviplussassa, koska AKT:n mielenilmaus esti perjantain painetun Hevosurheilun julkaisemisen.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi