Seinäjoki isännöi kuninkuusraveja kahtena vuonna peräkkäin, mutta tänä vuonna kokonaan ilman yleisöä.
Seinäjoki isännöi kuninkuusraveja kahtena vuonna peräkkäin, mutta tänä vuonna kokonaan ilman yleisöä.Kuva: Anu Leppänen

Seinäjoki Kaustisen ratkaisusta: ”Kaikki fokus on nyt kuninkuusraveissa”

Etelä-Pohjanmaan Hevosjalostusliiton ja Seinäjoen Ravikeskuksen puheenjohtaja Esa Nuottivaara kiistää, että Seinäjoki olisi jättämässä Pohjoisen Ravialueen – ainakaan vielä.

Ravinetti uutisoi tiistaina Kaustisen päättäneen vetäytyä Pohjoisten raviratojen yhteistyöstä. Ensisijaiseksi syyksi kerrottiin pettymys Oulun toimintaan kuninkuusravien 2023-25 hakuprosessissa – Oulun ei pitänyt hakea kuninkuusraveja ennen kuin edellä järjestämisvuorossa ollut Kaustinen oli ne saanut.

Toinen syy oli puhtaasti maantieteellinen: alueellisen yhteistyön kannalta Kaustinen sijaitsee Pohjois-Suomen radoista varsin kaukana.

Vieläkin kauempana sijaitsee Seinäjoki, ja huhujen mukaan sekin suunnittelee Pohjoisen Ravialueen jättämistä. Puheenjohtaja Esa Nuottivaara ei asiaa vahvista.

”Etelä-Pohjanmaan Hevosjalostusliitto ei ole käsitellyt asiaa millään lailla, enkä tiedä, aikookokaan se käsitellä. Kaikki fokus on nyt kuninkuusraveissa”, Nuottivaara tyrmää.

”Kaustisen ratkaisusta kuulin toiminnanjohtajaltamme vasta aivan vastikään, kun en ole Pohjoisten ratojen jakeluissa mukana.”

Hippoksen valtuuskunnan viimeviikkoisen kevätkokouksen jälkeen on ihmetelty kovasti, miksi kuninkuusravit ajetaan kaikista muista heinä-elokuun raveista poiketen kokonaan ilman yleisöä eikä hallituksen esitystä valtuuskunnassa mitenkään haastettu. Seinäjoella ei kritiikkiin yhdytä.

”Tämä oli valtuuskunnan päätös, ja sen mukaan eletään ja tehdään nyt töitä. Päätös tuli sen verran myöhään, että ei ole aikaa jäädä katsomaan taaksepäin. Keskitytään tekemään mahdollisimman hyvä tapahtuma näillä reunaehdoilla ja hankkimaan sille mahdollisimman suuri näkyvyys”, Nuottivaara linjaa.

”Totta kai yleisöllä olisi ollut tämän vuoden tapahtumalle jonkinlainen taloudellinenkin merkitys, muttei ensi vuoden isoon tapahtumaan kovin suuri. Tänä vuonna mennään näin, toivottavasti ensi vuonna korona on historiaa ja saadaan järjestää taas iso kansajuhla."

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi