Seppeleiden jaosta korona-aikana on käyty viime viikkoina kiivasta keskustelua. Kuvassa Vieskerin Virva ja Mika Forss Jokimaan kuninkuusraveissa 2019, kun kaikki oli vielä normaalisti. Kuva: AL
Seppeleiden jaosta korona-aikana on käyty viime viikkoina kiivasta keskustelua. Kuvassa Vieskerin Virva ja Mika Forss Jokimaan kuninkuusraveissa 2019, kun kaikki oli vielä normaalisti. Kuva: AL

Seinäjoki valmiina uuteen ravikauden avaukseen – ja mahdollisiin kuninkuusraveihin

Tänä iltana ravataan Seinäjoella valmistelevat ravit koronarajoitusten puitteissa. Radan toimitusjohtaja Jyri Saranpää myöntää uuteen ravikauden avaukseen valmistautuessaan, että sisäänpääsy kiinnostaa vahvalla ravialueella monia muita pitäjiä enemmän.

”Hippoksen ohjeet on käyty tarkasti läpi ja laitettu kartalle tehtävänantoa. Omaa harkintaa on tarvittu siihen, millaiseen pitää varautua ja miten innovatiivisia sisäänpyrkijät ovat. Hevosenhoitajia on varmasti joka hevoselle”, Saranpää sanoo.

Erityisjärjestelyjä on tehty muun muassa katospaikkojen jaossa, jossa saman tallin hevosille on koetettu järjestää keskenään jaettuja katoksia.

”Hieno juttu kuitenkin, että saadaan ravit käyntiin. Viitisenkymmentä hevosta jäi karsittujen listalle ja kokonaismäärä on noin 150 hevosta.”

Saranpää ei halua ottaa kantaa viime viikolla tapahtuneisiin ulostuloihin kuninkuusraveista, mutta muistuttaa, että Seinäjoella on edelleen tahto järjestää kuninkuusravit myös tänä vuonna, vaikka ne tulevat todennäköisesti olemaan yleisöttömät ja seurattavissa erilaisten vastaanottimien kautta.

”Seinäjoen päälle on tullut turhaan leimaa, ettemme haluaisi niitä ajaa. Haluamme palvella ravialaa sillä näkemyksellä, mikä Hippoksella noista elokuun ensimmäisen viikonlopun raveista on. Totta kai ajetaan titteleistä tänäkin vuonna, jos niin päätetään, ja se olisi meille kunnia-asia. Ja jos päätös tulee, ettei titteleitä meillä jaeta, niin sitten ajetaan jostain muusta. Ihan lähipäivinä saadaan ulos tietoa siitä, mikä tämä turnajaismuoto on.”

”Jo tähän mennessä tapahtuneen valossa on meille olennaista, että saisimme järjestää normaalimuotoiset kuninkuusravit. Viestimme siirtotoiveesta on perustunut tapahtumakokonaisuuden järjestämiseen, koska kokonaisuus sisältää paljon muutakin kuin Suomen suurimmat ravit titteleineen. Koronatilanne osui nyt sellaiseen kohtaan, jolloin valmistelut olivat jo niin pitkällä, että velvoitteet ja vastuut ovat isoja. Toive on, että tehdyt tai tehtävät ratkaisut palvelevat parhaiten kaikkia ja pitää kunkin toimijan ravikartalla.”

Saranpään oma näkemys on, että kuninkuusravit voitaisiin hyvin järjestää uudenlaisen konseptin sijaan.

”Onko korona nyt niin vahva syy jättää ne ajamatta? Minun mielestäni voisi ajaa. On koetettu vähän laskea, mitä se merkitsisi radalle, ja mahdolliset kumppanuudet olisi se ratkaiseva tekijä. Se on selvää, että tiliä ei pääse kukaan tekemään. Sekin on kysymysmerkki, onko massoja enää odotettavissa isoihin tapahtumiin tulevaisuudessakaan.”

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi