Carmelalle kuningatarkilpailussa peukkuja pitävät Kaisa Tamminen ja Seppo Suuronen. Kuva: Jarno Unkuri.
Carmelalle kuningatarkilpailussa peukkuja pitävät Kaisa Tamminen ja Seppo Suuronen. Kuva: Jarno Unkuri.

Seppo Suuronen palkittiin Vuoden suomenhevoskasvattajana

Ravitalli Suuronen Oy:n Carmela nähdään kuningatarkilpailussa, mutta Suuronen ehti jo saada palkinnon Vuoden suomenhevoskasvattajana.

”Tosi hieno homma. Olen oikein otettu”, Suuronen luonnehtii.

Juvalainen Seppo Suuronen on kulkenut pitkän tien raviurheilijana, hevoskasvattajana ja kuninkuusravikilpailijana. Hän valmensi Patrikin neljään kuninkuuteen ja tuoreimpana Villihotin Teivon kuninkaaksi kuusi vuotta sitten.

Kasvatteihin kuuluvat muun muassa kuningatarkisassa hänen käsistään starttaava Carmela sekä vuosi sitten kuninkaaksi kruunattu Vitter.

”Liki 30 vuotta on hevosia siemennetty ja astutettu. Parhaimmillaan varsoja on neljännessä polvessa. Nytkin on kuusi suomentammaa astutettu.”

”Kasvatustoimintaa on tarkoitus jatkaa tulevaisuudessakin. Toivotaan kuitenkin, että varsakauppa käy. Ei niitä ole tarkoitus kaikkia itsellä pitää. Kysynnästähän se kasvatustoiminnan jatkaminen aina riippuu.”

”Siinä on omalla tavallaan hyväsukuisia suomentammoja ja kaikki vähän erisukuisia. On Carmelan ja Frankon, Lento-Marin emälinjaa. Niitä linjoja on siemennetty ja jatkettu ainakin toistaiseksi, katsotaan, mihin rahat riittää”, Suuronen hymyilee.

”Ei se kasvattaminen niin helppoa ole, kyllä siinä pitää hevoskauppaa tehdä, että se jollain tavalla lyö leiville. Kasvattajarahat on sitten mukavia rahoja. Se on sillä tavalla parasta rahaa hevosurheilussa, kun ei tarvitse kuin istut kotona kiikkustuolissa ja katselet raveja. Tietenkin hevoset ovat itsessään tärkeitä.”

Tällä hetkellä Suurosella on treenihevosia omien sanojensa mukaan reilut parikymmentä. Heppajärjestelmässä niitä näkyy 13.

”Siitostammat on laitumella ja kaikki varsat tietenkin. Määrä ainakin tuplaantuu syksyllä, kun varsat tulevat laitumelta. Talvella hevosmäärä on joku 50. Siihen pyritään, että omassa pihassa treenataan ja kasvatellaan. Kun treenihevosia oli enemmän, tammoja oli liisattuna muualla, mutta nyt ne ovat kaikki kotona.”

”Se innostaa jatkamaan, kun kasvatit ovat vähän pärjänneetkin. Siitä tulee itsellekin intoa ja uskoa.”

Raviurheilun yleistilanteeseen Suuronen on tyytyväinen.

”Mun mielestä Suomen raviurheilun tilanne on sillai hyvä, että palkinnot on hyvät, kun on vaan juoksijahevonen. En mä osaa ainakaan moittia 76-palkintoja ja suurkilpailupalkintoja. Kun katsotaan muutama vuosi taaksepäin, tilanne oli paljon kehnompi.”

Suuroselle merkittävä Juvan seutukunta vahvaa hevosseutua.

”Juvalla syntynyt ja kasvanut Diktaattori voitti jo monté-SM:n. Sieltä on Liisingiä, Ujaa ja Rikhartia. Jos otetaan Etelä-Savo mukaan, missä on Laitiset, Rautiaisen Terhot ja kaikki, niin meiltäpäin on hyviä hevosia ja kuninkuusravihevosia on paljon. Camrin poisjäänti on harmi, mutta pieneltä alueelta hyviä hevosia on tullut paljon.”

Carmelalta Suurosella ei ole suuria odotuksia rajallisen valmennuksen takia.

”Siihen puolivälin paikkeille kun sijoitutaan, olen oikein tyytyväinen. Tämä on siemennetty ja Liisingistä kantava. Katsotaan miten jatketaan vai jatketaanko enää ollenkaan. Ei oo mitään hankosidevammaa eikä semmosta, mutta se vaivaantuu kovista treeneistä. Sen takia tämä on ollut vähemmällä ajolla. Valmistautuminen on ollut enemmän lepoa ja hevosen hoitoa. Mukana kuitenkin ollaan, kun tämä on vähän kuin viimeinen vuosi tälläkin, niin ajattelin, että kokeillaan ja ajetaan."

"Se ei ole ikinä kilpaillut kahtena päivänä peräkkäin eikä kolmea matkaa eikä kolmellatonnilla koskaan. Tää on siinä mielessä vähän vihreä näihin lähtöihin, vaikka ikää on kymmenen vuotta. Ei tämä ole elämässään ollut paljon aisoissa. Menemme katsomaan, mitä ne meille antaa.”

Kenelle havitellut pokaalit sitten menevät, Seppo Suuronen?

”Kyllä mä vähän Akaasian puolella olen. Oripuoli on avoin, siinä on monta hyvää hevosta, on Jokivarren Kunkkua, Costelloa ja Välähdystä. Mulla on Jokivarren Kunkusta kantavia tammoja kaksi ja Costellosta yksi. Kunkkarihevosista tulee ensi kesänä varsoja, jos on vaan tuuria.”

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi