Lexus Font. Kuva: Risto Salmela.
Lexus Font. Kuva: Risto Salmela.

Siitosori Lexus Font lopetettiin Elitloppet-päivänä - poika oli liki lippua pääkilpailuun

Lähellä Elitloppet-paikkaa olleen Lexus Dreamin isä Lexus Font on lopetettu Elitloppet-päivänä aamupäivän aikana.

"Mitään ei ollut tehtävissä", omistaja Risto Salmela kertoo. "Tänään aamupäivällä sillä alkoi sydänperäiset oireet. Se meni niin nopeasti huonoon kuntoon, että jouduttiin lopettamaan."

"Oli tarkoitus lähteä viemään sitä Helsinkiin korkeakoululle (yliopistolliseen hevossairaalaan), mutta se oli jo niin huonossa kunnossa, että se ei olisi kestänyt matkaa. Aikaisempia oireita sillä ei ollut eikä sillä ole ikinä todettu vastaavaa."

15-vuotias ori tuli Suomeen 7-vuotiskauden lopussa. Se astui Suomessa 2013 alkaen, 2013 – 2019 yhteensä 407 tammaa. Sen ikäluokista suurin on nyt syntymässä.

Viime vuonna tammamäärä oli 124 tammaa eli se oli toiseksi suosituin Knows Nothingin, 126, jälkeen. "Lexus Font olisi ollut ykkönen, mutta spermaa ei riittänyt neljälle, kun se oli yksikiveksinen. Nyt kuoleman jälkeen voi sanoa, että sen spermasta oli huutava pula."

Sundsvikin Oriasemalla tänä vuonna astunut ori olisi saanut Risto Salmelan mukaan tänä vuonna koronasta huolimatta "torjuntavoiton". "Tammamäärä olisi mennyt noin 70 paikkeille."

Lexus Font oli Jalostuskuvaston nelivuotisvertailun 2018 ykkönen. Kaikkien ikäluokkien isäoritilastossa ori oli 2019 sijalla 8. parhaana Suomessa vaikuttaneena oriina.

Risto Salmelalle kolaus oli suuri. "Mieluummin tämäkin aika elettäisi sen hevosen kanssa kuin ei ollenkaan, se oli niin hieno ja fiksu, että olisi ansainnut pidemmän elämän.”

"Täytyy kääntää tämä toisinpäin. Suurempi asia oli, kun sen hevosen joskus aikanaan sai. Elämä jatkuu, mutta tänään olisi voinut olla toisenlainenkin päivä. Lexus Dream olisi ollut lähellä Elitloppet-paikkaa, jos Propulsion ei olisi tullut mukaan."

Lexus Fontin tiedot Heila-jalostusjärjestelmässä tästä.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi