Syneri on vallaton veikko, mutta voittaa se osaa. Kannen kuva: Ada Pykäläniemi.
Syneri on vallaton veikko, mutta voittaa se osaa. Kannen kuva: Ada Pykäläniemi.

Sipoon lentävä Peter Pan

Voitosta voittoon lentävä ikuinen pikkupoika Syneri on kova häsläämään, mutta voittaa se osaa. Hevosurheilu kävi tutustumassa Syneriin ja sen omistajiin Ari ja Arja Kotikulmaan. Whole Lotta Love taas muistetaan Kasvattajakruunuvoittajana, mutta uralle on mahtunut myös epäonnistumisia. Nyt Whole Lotta Love valloittaa Ranskaa. Tutustumme myös Journey Stablen tuoreimpiin kuulumisiin.

”Pää vie, ja jalat vispaavat, kun eivät tahdo pysyä mukana”, kuvailee Syneriä valmentaja Ari Kotikulma.

Vaikka Synerin räpellys ei välttämättä ole kaunista katseltavaa ravilähdön alla, on se ehtinyt näyttää juoksijanlahjansa auton irrotessa. Viime syyskuussa Teivossa se avasi keulaan ja vetäisi ensimmäisen puolikkaan 21-tahtiin, piti matkavauhdin reippaana ja kaksintaistelussa Lumi-Oosan kanssa kellotti viimeiselle 500 metrille 21,5. Iltaraveissa, täydellä matkalla ja alle 12 500 euroa tienanneiden ryhmässä.

Kotilaisen Harri ihasteli Syneriä siinä ja sanoi, että he saivat ihan suojajuoksun meidän takana. Vaikka jäätiin kakkosiksi, olin tosi onnellinen”, myhäilee Kotikulma.

Radalla ruunan haaste on kokoontumisvaihe. Vaikka se voi lämmittelyssä ja esittelyssä kirmata vaikka kolmiloikkaa, Kotikulma kertoo sen pudottavan itsestään raville hyvin nopeasti, varsinkin vauhdin kasvaessa.

Auton taakse pitää päästä sopivaan tahtiin, sillä hiljaisessa vauhdissa hevosen jalat menevät heti solmuun, ja siitä ovat tulleet taulun laukkamerkinnätkin. Auton kiihdyttäessä ja irrotessa Syneri on kuitenkin selvittänyt jalkansa alleen ja onnistunut keräämään komean rivin voittoja. Viime vuoden 16 startista voittoja kertyi yhdeksän ja totosijaprosentti oli huima 75. Tämä vuosi on jatkunut vahvasti, ja viimeksi maanantaina Syneri otti hallitun voiton Lappeenrannassa.

Kuinka Syneri päätyi Kotikulmille? Miksi kaikki ikkunat piti peittää sen tultua varsana talliin? Ja kuinka paljon ruunalta voidaan vielä odottaa? Keskiviikon Hevosurheilu kertoo.

Whole Lotta Love menestyy Ranskassa, mutta kesän tähtäin on kotimaassa. Ainakin heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna ajettavaan Suur-Hollola-ajoon tähdätään tosissaan.

”Nyt on tarkoitus ajaa hyvä aika, että pääsisi suoraan välieriin”, omistajatahoa edustava Yrjö Piirainen paljastaa. ”Sen jälkeen varmaan jäädään tauolle, ja aloitetaan tähtääminen kesään.”

Kuinka Whole Lotta Loven tarina sai alkunsa? Miten suomalaisomisteisen hevosen tie vei Ranskaan? Lue lisää keskiviikon lehdestä.

Kun Heikki Taipale yllättäen menehtyi keväällä 2017, jäi vahvasti hevosurheiluun panostaneen miehen Journey Stable hänen perikunnalleen, vaimo Piia Taipaleelle sekä lapsille Marialle ja Mikaelille. Nyt kaksoset ovat täyttämässä 18 vuotta, ja Maria Taipale on ottamassa Journey Stablen haltuunsa. Visiona on sama kuin isällä: kasvattaa absoluuttinen huippuhevonen. Kysyimme Marialta ja Journey-hevosia valmentavalta Marko Korvelta, mitä Journey Stablelle kuuluu nyt.

Uutisissa selvitimme, ovatko puheet jenkkikärryjen vaikutuksesta tuulesta temmattuja vai eivät. Tuttuun tapaan lehdestä löytyvät myös vihjeet loppuviikon raveihin.

Hevosurheilu palvelee sekä printti- että digituotteena.

Digilehti sisältyy kaikkiin Hevosurheilun ja 7 oikein -lehtien tilauksiin. Sen voi lukea missä päin maailmaa tahansa lataamalla Hevosurheilun Apin sovelluskaupasta.

Palveluun kirjaudutaan asiakasnumerolla, joka löytyy paperilehden osoitetiedoista postitoimipaikan jälkeen tai tilauslaskustasi (kirjoita asiakasnumero ilman ensimmäisiä nollia). Postinumero toimii salasanana.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi