Heavy Sound voitti St Michelin tuloksella 09,5a. Kuva: Totofoto.
Heavy Sound voitti St Michelin tuloksella 09,5a. Kuva: Totofoto.

St Michel -ravit jättivät Mikkeliin 4,2 miljoonaa euroa

Heinäkuun puolivälissä järjestettyjen St Michel -ravien kävijätutkimus paljastaa, että tapahtuman yleisö jätti Mikkelin seudulle yhteensä noin 4,2 miljoonaa euroa.

St Michelin kokonaisyleisömäärä 14.-15.7.2018 oli runsaat 22 000. Lauantaina raveissa vieraili 10 330 ja sunnuntaina 11 930 ihmistä. Kahden päivän aikana tapahtumassa vieraili yhteensä 14 100 eri henkilöä.

Ravivieraat toivat Mikkeliin noin 4,2 miljoonaa euroa, josta 2,6 miljoonaa oli ravivieraiden ravialueella käyttämää rahaa ja 1,6 miljoonaa euroa ulkopaikkakuntalaisten ravialueen ulkopuolella käyttämää rahaa.

Kävijöistä 27 prosenttia tuli Etelä-Savosta ja heistä 70 prosenttia oli mikkeliläisiä. Lähimaakunnista (Kymenlaakso, Etelä-Karjala, Pohjois-Karjala, Keski-Suomi ja Päijät-Häme) tuli 24 prosenttia kävijöistä ja mm. Uudeltamaalta 16 prosenttia ravivieraista. 

Mikkelin raviradan tiedotteen mukaan ravijärjestäjää ilahduttaa erityisesti se, että 88 prosenttia kävijätutkimukseen osallistuneista (edellisvuonna 72) suosittelee tapahtumaa ehdottomasti, 82 prosenttia (74) osallistuu varmasti uudelleen ja 87 prosenttia (80) oli erittäin tai melko tyytyväinen tapahtumaan. Erityiskehut saivat tapahtuman yleinen viihtyvyys, pysäköinti ja mm. uuden aulan kautta tapahtunut sisääntulo. 

Tutkimuksen on jo useana vuonna peräkkäin tehnyt Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy.

Vuoden 2019 St Michel järjestetään 20.-21. heinäkuuta.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi