St Michel -ravit päästään sittenkin ravaamaan edes jonkinlaiselle ratayleisölle, noin 2000 hengelle.
St Michel -ravit päästään sittenkin ravaamaan edes jonkinlaiselle ratayleisölle, noin 2000 hengelle.Kuva: Jarno Unkuri

St Micheliin otetaan rajoitetusti yleisöä – ”Lipunmyynti voisi alkaa jo ensi viikolla”

Yleisötapahtumien järjestämistä koskevien rajoitusten väljeneminen kuunvaihteessa mahdollistaa noin 2000 hengen pääsyn paikalle molempina päivinä.

”Näillä näkymin ulkoalueet tullaan jakamaan kolmeen eri sektoriin, joista VIP-alue on yksi. Kullekin voidaan toimihenkilöt ja henkilökunta mukaan lukien ottaa 500 henkeä. Lisäksi voidaan ravintolaan ottaa normaaliin 300 hengen sijasta väljästi noin 150 ja jäähalliin normaalin 800:n sijasta 400-500 henkeä, jolloin puhutaan suuruusluokkana noin 2000 hengen kokonaisyleisömäärästä”, Mikkelin radan toimitusjohtaja Kari Tiainen laskee.

”Täytyy vielä kuulostella, miten viranomaiset asiaan suhtautuvat, mutta jos hyvin, niin lipunmyynti voisi alkaa jo ensi viikolla.”

Vaikka yleisömäärää joudutaan rajoittamaan tuntuvasti, päälähdön ykköspalkinto laskee vain kosmeettisesti. Se on viimevuotisen 80 000:n sijasta 70 000 euroa 10 000 euron Ponsse-bonuksella uudesta rataennätyksestä.

”Meillä on hyvä pääyhteistyökumppani, joka mahdollistaa rataennätysbonuksen ja antaa hyvän pohjan tapahtuman rakentamiselle, vaikka sopimuksen yksityiskohdista täytyy tietysti tässä tilanteessa vielä keskustella”, Tiainen sanoo.

Leikkauslistalla ovat kuitenkin pääkilpailun osanottajien matkakustannukset. Ne on pääosin maksettava itse.

Hevosia on toistaiseksi kutsuttu ja sovittu saapuvaksi vain yksi, viimevuotinen voittaja Makethemark.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi