Creatine voitti kaksi vuotta sitten Mike Lachancen ajamana The Hambletonianin karsinnan.
Creatine voitti kaksi vuotta sitten Mike Lachancen ajamana The Hambletonianin karsinnan.Kuva: Totofoto

St Michelin osanottajalista valmis

Quick Fix, Creatine ja Express Duo täydentävät St Michelin osallistujalistan.

Puolentoista viikon päästä sunnuntaina Mikkelin raviradalla ravattava St Michel –lähtö on täydentynyt kolmella hevosella. Ruotsista mukaan on ilmoitettu jenkkitaustan omaava Creatine sekä Seinäjoen Prix d´Etain Royalin nimiinsä vienyt Quick Fix. Suur-Hollola-ajon voittaja Express Duo on oikeutetusti lähdön kolmas suomalaishevonen.

Suomen raviurheilun legenda Pekka Korpi saalistaa St Michelin voittoa viidettä kertaa – ensimmäistä omalla kasvatilla. Ori kärsi kevään ravivaikeuksista, mutta teki hurjan paluun huipulle voittamalla suvereenisti Suur-Hollola-ajon viikonloppuna Lahdessa.

Yhdysvaltalaisomistuksessa kilpaileva Creatine saapuu neitsytmatkalle Suomeen. Robert Berghin tallista hiljattain Johnny Takterin valmennukseen siirtynyt 5-vuotias ori kilpaili ensimmäiset vuotensa Yhdysvalloissa ja menestyi siellä ikäluokkakilpailussa voittaen muun muassa 3-vuotiaana Kentucky Futurityn. Ennätys oriilla on mailimittaisella radalla juostu 09,1 ja voittosumma 10 390 188 kruunua.

Lutfi Kolgjinin valmennustallista lähdöstä starttaa Quick Fix. Vakuuttavan voiton tämän vuoden Prix d’Etain Royal Seinäjoki-ajossa juossut hevonen on kilpaillut koko uransa Kolgjinin tallista käsin. Startteja 6-vuotiaalla ruunalla on urallaan 28 ja niistä 10 on päättynyt voittoon. Voittosummaksi on kertynyt 1 534 376 kruunua ja ennätys on 10,5.

”St Michelin hevoset ovat nyt tiedossa, mutta ainahan jotain muutoksia saattaa vielä tulla ennen lopullista ilmoittamispäivää", Mikkelin raviradan toimitusjohtaja Kari Tiainen sanoo. "Tulijoita oli tänä vuonna paljon, ja omasta mielestämme saimme listalle oikein mielenkiintoiset kansainväliset hevoset."

"Mukana on myös pari kohuhevosta, joiden täydestä kapasiteetista ei voida vielä sanoa mitään. Smilin Eli ja Creatine ovat kovasti puhuttuja hevosia kotimaassaan Ruotsissa. Myös Lutfi Koljginin tallin Quick Fix tuo varmasti oman mausteensa lähtöön. Suomesta meillä on tämän vuoden Finlandia-Ajon, Suur-Hollola-ajon, Killerin Eliitin ja Prix d’Etain Royalin voittajat.”

Lisää St Michelistä perjantain Hevosurheilussa

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi