Stiina Ikonen ja tuttavahevonen Griminal Jack
Stiina Ikonen ja tuttavahevonen Griminal Jack

Stiina Ikonen aloittaa Hevosurheilun päätoimittajana tammikuussa

Filosofian maisteri Stiina Ikonen on Suomen Hevosurheilulehti Oy:n seuraava päätoimittaja.  
Hän siirtyy Suomen Hevosurheilulehti Oy:lle Mediatalo ESA:n Kaupunkilehdet Oy:stä, jossa hän on työskennellyt päätoimittajana vuodesta 2012 alkaen. Ikonen on harrastanut pitkään raviurheilua ja seurannut lajia muun muassa hevoskasvattajan näkökulmasta. Ikonen aloittaa työssään 16.1.2017.

Näin Ikonen kertoo itsestään:

"Olen ollut raviurheilusta hereillä vuodesta 1981 lähtien ja jumputtanut pitkän liudan ratsastustunteja. Asuin lapsuuteni Outokummussa, jossa Kaipalan Matin Goljatilla voittama Derby oli kova juttu pitkään. Myöhemmin pääsin Goljatin ohjaksiin, mutta olin sen verran pieni käppänä, että Matti istui tanakasti vieressä vahtimassa.
Kuopiossa juostiin siihen aikaan Savon Sanomat -ajo ja pääsin katsomaan radan varteen sen ajan huippuhevosia, Keystone Patriotia, At Riskiä ja kumppaneita. Lähes koko 80-lukuni oli sellaista tallityttötouhua. Auttelin etenkin Tuomelan Martin tallilla, mutta mitään hevoskuiskaajaa minusta ei saanut tekemälläkään. Ne taidot ovat ihan muilla, ja heitä arvostan.
Mutta jo siinä kahdentoista vanhana tiesin, että minusta tulee toimittaja. Ensimmäiset viralliset lehtijuttuni kirjoitin teini-ikäisenä Outokummun Seutuun, myöhemmin avustin maakuntalehti Karjalaisen nuorten palstaa. Sieltä sain tienattua rahat ensimmäiseen sähkökirjoituskoneeseeni, oliko peräti 500 markkaa."

"Moni muistaa minut Ravatessa roiskuu -kirjoista, mutta ne ovat olleet koko urani kannalta vain mukava sivujuonne. Opiskelin Itä-Suomen yliopistossa filosofian maisteriksi ja viime vuonna suoritin työn ohessa johtamisen erikoisammattitutkinnon. Viimeiset kymmenen vuotta olen työskennellyt Mediatalo Esassa Lahdessa. Ensin toimittajan pestillä, sitten toimitussihteerinä ja viimeiset 4,5 vuotta neljän kaupunkilehden päätoimittajana."

"Olen päässyt tänä aikana näkemään ilmaisjakelulehtien talouden, laadun ja arvostuksen nousun, ja nyt hyppään tilattavaan lehteen, jolla on omat vakavat haasteensa. Paperilehtien levikkien laskusta on turha jeesustella mitään yltiöpositiivista, mutta minulla on vahva usko hevosalan omaan lehteen. Sisältö ratkaisee, ja onneksi talossa on suuresti arvostamiani journalisteja. Jatkossa verkossa on mielestäni näyttävä entistä vahvemmin. Monissa lehtitaloissa on myös menestyksekkäästi sitoutettu lukijoita erityisillä lukijaraadeilla, ja sellainen ajatus mielessäni suuntaan Tulkinkujalle tammikuun puolivälin tienoilla."

"Kuvaan itseäni lähinnä raviurheilun viihdekäyttäjäksi, mikä tarkoittaa sitä, että varmasti joudun syventämään tietämystäni monessa asiassa lehteä tehdessäni. Jos pitäisi joku motto keksiä tähän tilanteeseen, se olisi varmaankin: nöyränä mutta täysillä. Vahvuudekseni lasken sen, etten ole koskaan pelännyt raakaa duunia. Tulen varmasti itse näkymään paljon kentällä."

"Nykyisin olen mukana kolmivuotiaan Earthquakerin omistajakimpassa. Se on muuten pääosin koottu Hevosurheilu-lehden ilmoituksen kautta. Tunsin kasvattajat entuudestaan, joten olen ollut remmissä jo ennen varsan syntymää."

"Urho on antanut meille omistajille aivan mahtavia ilon ja vajoamisen hetkiä. On sen luonteessa ollut Niemisen Markullekin päänvaivaa, mutta suunta on ollut viime aikoina ilahduttava.
Hevonen starttaa lauantaina Teivossa Kyvyt esiin -esiin divisioonafinaalissa, mutta lähdössä on aika kovia haastajia. Eikä lähtörata 12 oikein imartele. Mutta kukas se hevoseen uskoo, ellei omistaja? Minun mielestäni se kannattaa laittaa kaksariin."

"Lähdin tähän päätoimittajakisaan yllytettynä ja viime hetkellä, mutta sellainen tunne on, että omieni joukkoon tulen."

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi