Gloria Webin vakuuttava T75-voitto ei jäänyt Matti Viitalan ainoaksi ilonaiheeksi lauantaina.
Gloria Webin vakuuttava T75-voitto ei jäänyt Matti Viitalan ainoaksi ilonaiheeksi lauantaina.Arkistokuva: Anu Leppänen

Sukuvarsa Googoo Gaagaasta vaihtoi omistajaa Kaustisen T75-raveissa

Oululainen LVI- ja rakennusalan yrittäjä Matti Viitala osti Horsepoint Oy:ltä kesällisen orivarsan samasta emästä kuin Hotshot Luca.

Täysin heräteostoksena kauppa Hotline Evosta ei tullut, vaikka se raveissa syntyikin.

”Tiesin, että varsa oli myytävänä, ja olin käynyt sitä katsomassakin. Istuttiin myyjän kanssa samassa pöydässä ravintolassa, tehtiin vähän aikaa kauppaa ja se meni maaliin”, Matti Viitala kuvailee kaupan syntyä.

”Varsa miellytti, kun kävin sitä katsomassa, mutta eihän pikkuvarsasta pysty kauheasti sanomaan. Suku kiinnosti, ja erityisesti Googoo Gaagaa isänä.”

Ennestään Viitalalla oli Googoo Gaagaasta tammavarsa. Samasta isästä on myös Viitalan osaomistama 3-vuotias Ruotsin kriteriumtoivo, tuore E3-nelonen Idomenio Sisu.

”Hotline Evo on nyt Saharassa, missä sen emä on siemennettävänä, ja palaa sen kanssa Annamari Sipilän tilalle. Vieroituksen jälkeen se tulee tänne Oulun seudulle, missä minulla on muitakin varsoja ja yksi siitostamma”, Viitala suunnittelee.

Yhteensä hän laskee omistavansa kokonaan tai osaksi vajaat 20 starttihevosta sekä varsoja päälle. Osuudet kimppahevosista ovat 15-85 prosentin suuruisia.

"Hyvin ne on nyt menneet. Timo Nurmoksella ja Petri Salmelalla on Ruotsissa muutama hevonen, ja Ranskassa on Harmonie Merite. Jukka-Pekka Kauhasella on pari suomenhevosta, mm. Säihkeen Sähinä”, Matti Viitala listaa.

Erityisesti hänen mieltään lämmitti Gloria Webin paluu T75-voittajaksi lauantaina Kaustisella.

”Se oli iso juttu, sitä on pitkään odotettu. Sitä yritettiin jo astuttaa, kun se loukkasi hankosidettään, ja Perttusen Tapsa rupesi sitä valmentamaan, kun se ei tullut kantavaksi. Ja sitten kun jalka tuli kuntoon, piti leikata kurkku.”

”Hevonen on hyvä, eikä sitä ole ajettu loppuun. Sillä on vasta vähän startteja”, Viitala muistuttaa.

Related Stories

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi