Riku M Lindgren edustaa Suomea kokelasohjastajien EM-kilpailuissa.
Riku M Lindgren edustaa Suomea kokelasohjastajien EM-kilpailuissa.Kuva: Ada Pykäläniemi

Suomalaisedustaja pyrkii kärkikahinoihin kokelasohjastajien EM-kilpailussa - ”Koitetaan pitää lippua korkealla”

Kokelasohjastajien EM-kilpailut järjestetään Vermossa 13. lokakuuta. Kisassa Suomea edustaa Jukka-Pekka Kauhasen tallilla työskentelevä Riku M. Lindgren.

23-vuotias ohjastaja on ajanut tänä vuonna 60 starttia. Niissä hän on ennättänyt kuudesti ensimmäisenä maalilinjalle. Vuosi on sujunut statistiikan valossa muutenkin hieman aiempia paremmin. Lindgren sanookin lähtevänsä kisaan hyvällä fiiliksellä, vaikka sijoitustavoitteita hän ei ole asettanut.

Kisassa on mukana 11 ohjastajaa Euroopan raviliiton UET:n jäsenmaista. Lindgrenin lisäksi Vermoon saapuu edustajat Belgiasta, Tanskasta, Ranskasta, Irlannista, Unkarista, Hollannista, Norjasta, Venäjältä, Espanjasta sekä Ruotsista.

”Koitetaan pitää lippua korkealla ja onnistua mahdollisimman hyvin”, Lindgren sanoo. ”Mitään varsinaisia tavoitteita ei ole, mutta koitetaan olla ihan kärkikahinoissa, kun varmaan on ainoa kerta, että pääsee mukaan tällaisiin kisoihin.”

Lindgren kertoo olevansa tyytyväinen tämän vuoden menestykseen, mutta parannettavaa löytyy silti aina.

”Tässä kohtaa näyttää paremmalta kuin aiemmat vuodet. Suunta on oikea, mutta ei tässä koskaan liian hyvin mene.”

Urallaan reilut 300 lähtöä ohjastanut Lindgren on tyytyväinen nykyiseen pestiinsä Iisalmessa sijaitsevalla Kauhasen tallilla, joten Vieremältä kotoisin olevan ohjastajan suunnitelmissa ei ole ainakaan toistaiseksi vaihtaa maisemaa.

”Ei ole tarkoitus ainakaan ihan hetkeen lähteä mihinkään. Olen niin hyvin viihtynyt täällä.”

Kokelasohjastajien EM-kilpailut jouduttiin perumaan viime vuonna koronapandemian takia, joten edellisen kerran kisa on käyty vuonna 2019 Espanjassa. Historian ainoa suomalaisvoittaja on Mervi Illikainen. Hän ohjasti mestaruuteen vuonna 2002 Ruotsissa.

Kokelasohjastajalla tarkoitetaan sellaista raviohjastajaa, joka työskentelee ammattivalmentajan tallilla. Lisäksi kilpailun sääntöjen mukaan osallistuja saa olla enintään 25-vuotias ja hänellä tulee olla vähintään viisi voittoa ravilähdöistä, mutta ei enempää kuin sata voittoa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi