Suomen Hippoksen hallitus perui kaksi lisenssiä ja mitätöi Propulsionin kilpailusuoritukset Suomessa

Suomen Hippoksen hallitus perui kaksi lisenssiä ja mitätöi Propulsionin kilpailusuoritukset Suomessa

Kahden vastikään rikoksista tuomitun raviurheilijan lisenssit peruttiin Suomen Hippoksen hallituksen lauantaisessa kokouksessa.

Erkki-Pekka Mäkinen tuomittiin tiistaina Pirkanmaan käräjäoikeudessa neljän vuoden ja kuuden kuukauden vankeuteen pääasiassa eriasteisista lasten ja nuorten seksuaalisista hyväksikäytöistä. Suomen Hippoksen sääntövaliokunta käsitteli tapausta torstaina, ja saamansa lausunnon pohjalta Hippoksen hallitus päätyi perumaan Mäkisen harrastajalisenssin odottamatta tuomion tulemista lainvoimaiseksi eli mahdollista valitusprosessia. Toistaiseksi voimassa olevaa kilpailukieltoa jatkettiin.

”Jo se, mitä Mäkinen on myöntänyt tapahtuneen, on vahingoittanut vakavasti  raviurheilun mainetta ja on riittävä peruste tehdylle päätökselle”, Hippoksen hallituksen puheenjohtaja Kari Eriksson perusteli päätöstä.

Riihimäen raviradalla tapahtuneesta eläinsuojelurikoksesta Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa 60 päiväsakkoon tuomittu Mikko Jokiaho tuomittiin 2 vuoden kilpailukieltoon. Lisäksi hänen lisenssinsä peruttiin, ja saadakseen sen takaisin Jokiahon on suoritettava vastuuvalmentajakoulutus.

”Rangaistukseen ei vaikuttanut vain tämä tapaus, jota pidettiin törkeänä, vaan myös lukuisat aikaisemmat ajotaparikkeet ja niistä seuranneet kilpailukiellot”, Eriksson valaisi.

Perjantaina Hippoksen hallitus piti seminaarin, jossa se keskusteli mm. Suomen Hippoksen tehtävistä nyt ja tulevaisuudessa, raviratatyöryhmän aikaansaannoksista, jalostusohjesäännöstä ja työhyvinvoinnista ja turvallisuudesta talleilla. Aiheisiin palataan painetussa Hevosurheilussa.

Lisäksi hallitus käsitteli kahta positiivista lääkeainetestinäytettä ja totesi molemmissa ravikilpailusääntöjen rikkomuksen sekä lääkeainerikkomuksen.

Erkki Latvalan valmentama Carmenita-niminen hevonen antoi positiivisen lääkeainetestinäytteen Teivon raveissa 27.2.2021. Hevosen virtsanäytteessä todettiin jäämäpitoisuus mefenaamihappoa, joka on tulehduskipulääke. Hevonen keskeytti kyseisen startin. Valmentaja on toimittanut hevosen lääkekirjanpidon, mutta se on puutteellinen eikä selitä löydöstä. Suomen eläinkilpailujen antidopingtoimikunta käsitteli tapausta kokouksessaan 8. kesäkuuta ja totesi tapauksessa 45§:n rikkomuksen sekä lääkeainerikkomuksen. Latvalalle tuomittiin 500 euron sakko sekä kolmen kuukauden kilpailukielto. Hevonen vapautuu kilpailukiellosta, kun sakko on maksettu.

Toinen positiivinen lääkeainetestinäyte koski hevosta Tolopan Tyttö, jota valmentaa Teuvo Isokääntä. Kofeiinia sisältänyt positiivinen näyte otettiin Ylivieskan raveissa 23.4.2021. Hevonen sijoittui lähdössään neljänneksi ja voitti 240 euron palkinnon. Valmentaja on antanut selvityksen hevosen saamista lääkkeistä ja rehuista, mikä saattaa selittää löydöksen. Lääkekirjanpito on kuitenkin puutteellinen. Suomen eläinkilpailujen antidopingtoimikunta totesi ravikilpailusääntöjen 45§:n rikkomuksen sekä lääkeainerikkomuksen varoajan noudattamatta jättämisen ja puutteellisen lääkekirjanpidon takia.

Isokäännälle tuomittiin 500 euron sakko sekä kolmen kuukauden kilpailukielto. Hevonen vapautuu kilpailukiellosta, kun voitettu ja palkintosumma on palautettu ja määrätty sakko on maksettu.

Ravikilpailusääntöjen mukaan hevosesta otetuista veri-, virtsa-tai muista näytteistä ei saa kilpailuhetkellä tai siihen verrattavan suorituksen aikana löytyä elimistöön kuulumattomia lääkeainejäämiä. Kaikki hevosen lääkitseminen on kielletty 4 vuorokautta ennen kilpailua. Tulehduskipulääkkeiden varoaika on minimissään 14 vuorokautta.

Hallitus päätti selvitysten jälkeen mitätöidä Propulsionin kilpailusuoritukset Vermossa 8.5.2016 ja 7.5.2017 sekä korjata lähtöjen tulojärjestykset ja palkintojenmaksun sen mukaisiksi. Maksettuja palkintoja peritään takaisin Ruotsin keskusjärjestöltä Svensk Travsportilta.

”Kilpailemisen Suomessa mahdollistanut virhe on tapahtunut keskusjärjestössä, ja hevosen omistajalta meillä on rajalliset mahdollisuudet periä palkintoja takaisin”, Kari Eriksson perusteli.

Ruotsalaisomisteisen Propulsionin on todettu kilpailleen hermoleikattuna Suomessa kyseisissä lähdöissä ja siten rikkoneen ravikilpailusääntöjen pykälää 45.2. Asia on vahvistettu myös Suomen eläinkilpailujen antidopingtoimikunnassa.

Ruotsin keskusjärjestö asetti menestyksekkäästi kilpailleen lämminveriravuri Propulsionin kilpailukieltoon kesäkuussa 2020 ja mitätöi oriin kilpailutulokset, kun selvisi, että sille oli tehty hermojenkatkaisuoperaatio Yhdysvalloissa ennen hevosen tuomista Ruotsiin vuonna 2015. Operaatio on Pohjoismaissa kilpailevilta ravihevosilta yksiselitteisesti kielletty. Toimenpide on joissakin tapauksissa perusteltu ja se saattaa parantaa yksittäisen hevosen elämänlaatua, mutta tunnottomalla jalalla kilpaileminen on pohjoismaisen käsityksen mukaan vaarallista, eikä sitä voida eläinsuojelullisista syistä hyväksyä.

Propulsion on kilpaillut Suomessa kaksi kertaa. Hevonen voitti Finlandia-Ajon vuonna 2016 ja sijoittui toiseksi vuonna 2017. Sen voittosumma Suomen kilpailuista on yhteensä 155 000 euroa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi