Draken tulessa lauantaina

Bjerke la 8.6.2019 lähtölista

Bjerke su 9.6.209 lähtölista

Miika Tenhunen oli myönteisissä tunnelmissa ennen lauantain neljättä lähtöä, Norjan V75-pelin avauslähtöä. Drakenin tänä vuonna jo seitsemän voittoa tuonut kausi jatkuu nousuvireisenä. Kuva Totofoto  

Oslo Grand Prixin kaksipäiväinen raviurheilun superviikonloppu esittelee yleisölle kolmejäsenisen suomenhevosjoukkueen.

Lauantaina Suomi-pojista lippua kuljettaa Draken, joka tuli samalla kuljetuksella sunnuntaina mailin pikamatkalla juoksevien Josveisin ja kilpailun viimevuotisen voittajan Polaran kanssa.

Valmentaja Miika Tenhunen oli ajanut Drakenia perjantaina hevoskuljetuksen tultua Bjerken raviradalle veryttelylenkin ja vielä viimeistelyn ennen lauantain raveja.

”Draken tuntuu hyvältä. Menestysodotuksia meillä on melkoisia, jos vain lähtötohinoista selvitään. Jos sade tuleee sen ei pitäisi haitata”, Tenhunen lupaili.

Antti Ojanperän Vappuäijän jäätyä paalulta vierestä pois, Norjan volttisääntöjen mukaan Draken siirretään sen tilalle juoksulangan hevoseksi. Järjestäjät lupailivat kyllä selvittävän volttikuviot Drakenia ajavalle Jani Ruotsalaiselle ennen kilpailua, joten tuskin siinä mitään ihmeellistä tulee esiin.”

Antti Ojanperä totesi Vappuäijän viimeistelyharjoituksen jälkeen Suomessa, että nuorelle 6-vuotiaalle oriille matka Osloon ei nykyvireessä sittenkään sovi ja jätti hevosen pois lähdöstä.

Ojanperä saapui varhaisella aamukoneella Bjerkeen. Hän kävi raviradalla ajamassa Josveisin viimeistelyharjoituksen Miika Tenhusen ajaman Polaran kanssa. Polaran valmentaja Antti Tupamäki tulee Osloon vasta sunnuntaina, sillä lauantaina hän ajaa Landen Reinoa Jyväskylässä.

Antti Ojanperä oli todella tyytyväinen Josveisin vireeseen päivää ennen h-hetkeä. Hänet muistetaan tyytyväisenä Josveisin nousevaan vireeseen jo ennen Solvallan Elitkampenia, jossa Jorma Kontion ajamana suomenhevonen tsemppasi hienosti hopealle.

”Tänään Josveis oli vielä parempi kuin ennen Solvallaa”, Ojanperä riemuitsi.

Suomalainen raviurheilu näyttäytyy Norjan huippuviikonloppuna tänä vuonna hevosten osalta vain edellä mainittujen kolmen suomenhevosen voimin. Elian Web on jäänyt pois sunnuntain kahden hiitin Energima Cupista.

Vahvassa roolissa Suomen puolesta kilpailee tietysti Jorma Kontio, jolla sunnuntaina on monikansallisessa urheilujuhlassa ajokkeja niin Italiasta, Ranskasta, Ruotsista, Norjasta –  ja sokerina kakussa Suomesta Josveis.

Lisättäköön vielä, että Bjerkessä lauantaina kilpailee toki Göteborgista saapuneen suomalaisduon Veijo Heiskanen – Henna Halme neljä ravuria kohtalaisen optimistisin odotuksin eli lähdössä 2 Erkki Niemen omistama Quickstep Sox, lähdössä 8 ruotsalaistalli Hammarglo Farmin Bigarrå, lähdössä 9 Heiskasen oma Puccy Italia (IT) ja lähdössä 10 Ensio Mäntylän ja Veijo Heiskasen omistama Zizou (IT) maratonmatkalla 3180 metrillä.

Bjerken ravirata näytti keskipäivällä loistokuntoiselta. Rataa jopa kasteltiin, joten ilmeisesti iltapäiväksi ennustetut sateet ovat odotettua lievempiä. Kuva Totofoto