Iikka Nurmosen Midnight Hour hallitsi ensimmäistä välierää keulasta.
Iikka Nurmosen Midnight Hour hallitsi ensimmäistä välierää keulasta.Kuva: Ada Pykäläniemi

Suur-Hollolan finalistit selvillä

Suur-Hollola-ajon välierät ajettiin osin tihkusateessa osin auringopaisteessa. Radan kuntoon kevyt sade ei vaikuttanut.

Ossi Nurmosen valmentama Midnight Hour voitti ensimmäisen välierän. Iikka Nurmonen latasi sillä Atupemin laukattua keulaan, mistä hevonen hallitsi maalisuoralla. Star Martini eteni johtavan takaa osittain voittajan rinnalle. Jontte Boy ja Wasa Thunder menivät kolmantena ja neljäntenä finaaliin.

”Midnight Hour on käynyt järvessä viimeisen kahden viikon aikana ja oli tällä viikolla tosi hyvä hiiteissä. Se pystyy parantamaan finaaliin. Tiistaina sanoin kotona, että pärjäämme Lahdessa. Midnight Hour matkustaa väliyöksi kotiin Maaningalle”, Ossi Nurmonen kertoi lähdön jälkeen.

”Kengityksellä ei ole merkitystä. Katsotaan huomenna mitä tehdään”, hän lisäsi.

Star Martinin taustajoukot olivat lähdön jälkeen iloisia tallialueella.

”Tosi hyvä maku jäi hevosesta. Tuli juuri sellainen juoksu kuin haluttiin. Ohjastaja Ari Moilanen sanoi, että hevonen oli tosi hyvä ja olisi voinut olla lähempänä voittajaa, jos olisi päässyt aiemmin kiriin. Star Martini tuli voimia tallella maaliin”, hoitaja Henna Lehtomäki sanoi.

Lehtomäki ja valmentaja Tapio Mäki-Tulokas kertoivat hevosen kurkun olleen punainen Kajaanin startin jälkeen.

”Yksi startti jäi sen takia ajamatta, mutta hevonen kävi 1,5 viikkoa sitten Vermossa hiitillä. Sillä ajettiin myös kotona muutaman kerran pari vetoa”, Lehtomäki kertoi.

Mäki-Tulokkaan mukaan hevoselle tehdään muutoksia finaaliin.

”Star Martinin kavioita on varjeltu finaaliin. Hevonen juoksee huomenna ilman kenkiä. Olin oikein tyytyväinen hevoseen”, valmentaja tiivisti.

Tuomas Korvenojan Jonesy oli välierien suurin suosikki. Se eteni keulaan, mistä hallitsi tapahtumia. Korvenojan mukaan Jonesy juoksi vedettävillä puolilapuilla, mutta finaaliin palataan vanhaan varustukseen eli kiinteisiin lappuihin.

Sen takana Joe Di Maggio kiri toiseksi ja Zeus Kemp kolmanneksi. Viimeinen finaalipaikka toisesta välierästä meni Express Duolle.

”Loppukaarteessa tuntui, että Zeus Kempillä on eniten voimia tallella lähdön hevosista, mutta maalisuoralla hevonen meni hieman epävarmaksi. Joka tapauksessa kelpo suoritus hevoselta. Kun Zeus Kemp pääsee hyvään rytmiin, niin sitä ei oikein voi keskeyttää. Selässä vauhti kiihtyy ja hiljenee, niin se on sille vähän ongelmallista. Valmentaja Christa Packalen huikkasi äsken, että hevosen pitäisi parantaa finaaliin”, ohjastaja Hannu Torvinen niputti lähdön jälkeen.

Callela Ladyboss kiri johtaneen Elian Webin takaa kolmannen välierän voittoon. Toisessa kaarteessa kolmannelle lähtenyt ja sinne kiertämään jäänyt Ranch Kelly teki todella kovan juoksun ja puristi toiseksi ohi keulahevosen. Neljäntenä finaaliin meni Lord Ivar. Janne Soronen kertoi Elian Webistä, että Santtu Raitalan ajama ruuna kilpailee finaalissa jenkkikärryillä.

”Juoksu meni suurin piirtein kuten kuvittelin. Elian Webille emme pystyneet vastaamaan, mutt saatiin siinä hyvä selkäjuoksu. Olen pitänyt tätä aina hyvänä hevosena. Tällä on paljon sisällä, jos se joku päivä alkaa pistelemään tosissaan. Finaalista tulee oikein mielenkiintoinen”, ohjastaja Ari Moilanen summasi.

Tamman valmentaja Heikki Korhosella on hyviä muistoja Lahdesta viime vuosilta Venicen kanssa.

”Tänne on kyllä mahtava palata. Ajattelin, että finaaliin päästään, mutta voittoa en ihan odottanut. En usko, että Callela Ladyboss pystyy Venicen saappaisiin, mutta hyvä hevonen se on. Finaaliin otetaan mahdollisesti kengät pois ja ajetaan jenkkikärryillä”, Korhonen kertoi.

Callela Ladyboss jää väliyöksi Lahteen.

"Seurahuoneelle se ei pääse, mutta jospa joku paikka löytyisi tallialueelta”, Korhonen leukaili lopuksi.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi