Stonecapes Queila ja Hannu Torvinen ovat valmiit haastamaan kivenkovat suosikit.
Stonecapes Queila ja Hannu Torvinen ovat valmiit haastamaan kivenkovat suosikit.Kuva: Anu Leppänen

Suur-Hollolassa vahva kotijoukkue – ”Ei häpeä finaalissakaan”

Christa Packalén marssittaa Suur-Hollola-ajoon nuoren nousukkaan Stonecapes Queilan ja kokeneen konkarin Zeus Kempin.

Isommat odotukset valmentaja kohdistaa hallitsevaan 5-vuotiaiden Euroopan mestariin Stonecapes Queilaan.

”EM:n jälkeen rupesi uskomaan, että se pystyy voittamaan tosi hyviäkin hevosia. Tämän kauden kaikki kolme starttia on olleet positiivisia – viimekertainenkin, vaikka sijoitus ei ollut huonolta paikalta kaksinen. Queila sai sellaisen kovan startin kuin tarvitsikin. Kotitreenienkin perusteella tamma alkaa olla tosi hyvällä mallilla”, Packalén kehaisee.

Lähtöpaikka parani kahdesta viime startista välierään, mihin Stonecapes Queila starttaa radalta 5.

Hannu (Torvinen) saa päättää, miten ajaa. Queila ei ole kaikkein nopeimpia lähtijöitä, vaikka on oppinut lähtemään koko ajan paremmin. Se tulee miltä paikalta vaan, mutta keulasta olisi helpoin koittaa.”

”Ensimmäinen tavoite on päästä välierästä jatkoon. Hevonen ei häpeä finaalissakaan, mutta siinä lähtöpaikat ratkaisevat”, Packalén tietää.

”Uskon, että toiseksi päiväksi Stonecapes Queila vain parantaa. Se on laiska treenaaja eikä anna kaikkea ulos. 4-vuotiaana ajettiinkin Suur-Hollola-raveissa sekä lauantaina että sunnuntaina, ja se sopi silloin sille hyvin.”

”Ilman etukenkiä ajettiin jo viimeksi ja ajetaan taas sekä välierä että mahdollinen finaali”, valmentaja lisää.

Finaalipaikkaa lähtee hakemaan myös Zeus Kemp, 10. Jo se olisi Christa Packalénin toiveiden täyttymys.

”Ei se enää sellainen ole kuin parhaina päivinään, mutta hienoa, että sekin pääsi vielä kerran yrittämään.”

Koska mitään menetettävää ei ole, lauantaina pelataan upporikasta tai rutiköyhää. Uran 90. starttiin riisutaan ensimmäistä kertaa kaikki kengät pois.

”Sillä voi olla tosi iso vaikutus hevoselle, joka juoksee yleensä raskaassa kengässä, mutta samaan aikaan se on tosi iso riski”, Christa Packalén tiedostaa.

”Jos balanssi toimii, finaalipaikkaan voisi olla nätillä selkäjuoksulla mahdollisuus. Lähtö on paperilla vähän helpompi kuin Stonecapes Queilan lähtö.”

”Starttaamista peräkkäisinä päivinä on pari kertaa harjoiteltu. Se ei ole Zeukselle ongelma, se syö ja juo väliyönä hyvin”, Packalén lisää.

Lisää Suur-Hollola-ajon avainhevosten kuulumisia perjantain painetussa Hevosurheilussa!

Välierät ajetaan Jokimaalla lauantaina 4.7. lähtöinä 6-8 ja finaali sunnuntaina 5.7. lähtönä 7. Ravit starttaavat molempina päivinä kello 13.30.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi