Maori Time on Australian kautta aikain nopein hevonen. Kuva: Hanna Laakso.
Maori Time on Australian kautta aikain nopein hevonen. Kuva: Hanna Laakso.

Suuri Elitloppet-numero ilmestynyt – Australian nopein jokerina

Perjantain Hevosurheilu keskittyy viikonlopun suureen pohjoismaiseen ravijuhlaan Elitloppetiin.

Australian parhaana lämminveritammana palkittu Maori Time juoksi kotimaansa uuden ennätyksen 24. helmikuuta Group I -tason 1609 metrin kilpailussa Menangle Parkissa.

Kaikki sai alkunsa luvuista 09,3a, ja Solvallan urheilujohtaja Anders Malmrotin mielessä alkoi kihelmöidä ajatuksesta, että Australian kaikkien aikojen nopein pitää saada Elitloppetiin. Niin tapahtui.

”Tällaista hypeä en ole nähnyt lajin ympärillä edes Amerikassa työskennellessäni”, hevosen valmentajan Brent Lilleyn ystävä ja ympäri maailmaa hevosia kuljettanut Justin Abbott toteaa Elitloppet-huumasta.

Maori Time on kookas hevonen ja nopea avaaja. Hevosen taustalta löytyy suurella ravisydämellä varustettu mies, joka uskoo, että Maori Time ei ole viimeinen hänen omistamansa Elitloppet-hevonen.

Fredrick Crewsille Maori Timen kutsu Elitloppettiin on suuri kunnia, sillä 16 viivalla olevan hevosen joukossa on maailman parhaita hevosia. Maori Time saa Elitloppetissa ensimmäistä kertaa urallaan näyttää koko maailmalle, mihin se pystyy.

”Ruotsalaiset ja muut eurooppalaiset eivät seuraa maamme raviurheilua kovinkaan laajasti, minkä vuoksi tuollaisen kutsun saaminen on erityistä”, hän sanoo. ”Olen sitä mieltä, että Maori Timen esiintyminen Solvallassa tekee hyvää koko australialaiselle raviurheilulle.

Samassa karsinnassa Maori Timen kanssa kilpailee Bold Eagle, jonka omistaja Pierre Pilarski hämmästelee, miksi Readly Express ei ole mukana. Prix d’Amérique-voittajan valmentaja vastaa perjantailehdessä ranskalaisomistajan kritiikkiin tutulla rauhallisuudellaan. Lehti kertoo myös, millä mielin Daniel Redén lähettää kotiyleisön toivon Propulsionin Elitloppetiin.

Suomalaistaustaisista hevosista Kari Lähdekorpi laski keskiviikkolehdessä Pastore Bobin pystyvän johtavan takaa finaalipaikkaan. Päivi Laakkonen-Mäkihongon Onkel Investin Nadal Broline tavoittelee niinikään karsinnassa sijoitusta neljän joukossa ja kisaa paikasta suureen finaaliin.

Lehti arvioi suomalaishevosten mahdollisuudet Solvallan hornankattilassa poneja unohtamatta. Entä millainen parivaljakko on Euforia ja Tuukka Varis, joilta Solvalla jäi vielä tällä kertaa väliin. Kokonaisuus sisältää vihjepaketit Solvallan lauantaille ja sunnuntaille.

Ratsastusliitteen Personal trainer –juttusarjassa vuoron saa kenttäratsastaja Elmo Jankari.

”Se on aivan sama, ratsastatko olympiatasolla vai ratsastuskoulussa perjantain helpossa ryhmässä. Tärkeää on seurata omaa kehittymistä, ei verrata itseään muihin”, Jankari katsoo.

”Jos on hevosista kiinnostunut, on mahdollisuus laittaa aikaa ja intohimoa niihin kiinni ja ratsastajalla on hyvä perusmotoriikka, en näe mitään estettä, miksei harrasteurheilija voisi ottaa suomenmestaruustasoa tavoitteeksi”, Jankari sanoo. Erityisesti hyppyyn mukautuminen on kuitenkin asia, joka olisi tärkeä oppia nuoruuden vuosina.

Hevosurheilu palvelee sekä digi- että printtiversiona.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi