A.T. Veeti viimeisteli kuntonsa viime kesän kuninkuuskilpailuun kuninkuusravien loimilähdön voitolla heinäkuussa Seinäjoella.
A.T. Veeti viimeisteli kuntonsa viime kesän kuninkuuskilpailuun kuninkuusravien loimilähdön voitolla heinäkuussa Seinäjoella.Kuva: Anu Leppänen

A.T. Veeti vaihtoi valmentajaa – ”Mielellään sen olisi tallissa vielä pitänyt”

Kaksinkertainen kuninkuusravikävijä A.T. Veeti, 15, siirtyi Pasi ja Katri Teiniltä Susanna Taimille Kiukaisiin.

Hevosurheilu kirjoitti viime viikolla A.T. Veetin menevän tutkimuksiin, josko alkuvuoden vaisuille starteille löytyisi syy. Ennen kuin näin ehti tapahtua, hevonen vaihtoi kuitenkin valmentajaa.

”Omistajat päätyivät tällaiseen ratkaisuun. Toivottavasti joku terveydellinen syy löytyy, vaikka mun mielestä ja mitä Juhankin (Länsimäki) kanssa ollaan juteltu, ei siinä mitään vikaa ole. Ikä alkaa vaan olla täynnä”, Pasi Teini epäilee.

Hän kilpaili A.T. Veetin kolme vuotta vanhemmalla täysveljellä A.T. Viskulla kuninkuuskilvassa kolme kertaa. Sen uran ollessa päättymässä A.T. Veeti harppasi nopeasti ykköstasolle ja oli valmis jatkamaan isonveljen työtä kaksissa seuraavissa kuninkuusraveissa. Veetin kilpailuoikeus päättyy tähän kauteen.

”Hevonen oli hyvä ja teki vahvoja juoksuja. Nyt vaan tuntui, että se sammui yhtä nopeasti kuin syttyikin. Mielellään sen olisi tallissa vielä pitänyt, mutta nyt kun kävi näin ja A.T. Erikakin lähti siitokseen, tallissa olisi tilaa uusille hevosille”, Pasi Teini vinkkaa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi