Radan kilpailusihteeri Heikki Haavisto sanoo, että ilmoittautumismaksun maksaneiden määrä on jopa hieman enemmän kuin etukäteen arvioitiin. 

Enintään 30 000 euroa tienanneiden lämminveristen 2100 metrin ryhmäajona juostava suurkilpailu Teivo Grand Prix järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa.

“76 hevosta on jopa yli odotusten. Noin 70 ilmoittautunutta oli meidän oma arviomme etukäteen”, Heikki Haavisto sanoo.

Kilpailun karsinnat ajetaan Tampereella tiistaina 13. maaliskuuta, ja finaali karsinnoista seuraavalla viikolla, Toto76-lauantaina 24. maaliskuuta. Karsinnat ajetaan 2000 euron ykkösillä, finaalissa pääpalkinto on 12 000 euroa.

Heikki Haavisto arvioi, että karsintoja tullaan ajamaan viisi tai kuusi.

“Veikkaisin, että karsintoihin lopulta ilmoittautuu 50–60 hevosta. Listalla on mukana taukohevosia jonkun verran. Kuusi karsintaa olisi selkeämpi, silloin jokaisesta karsinnasta pääsisi kaksi finaaliin.”

Mikäli karsintoja ajetaan viisi, sääntöjen mukaan finaaliin pääsee kaksi parasta kustakin lähdöstä sekä lisäksi kaksi kokonaisajaltaan nopeinta kolmanneksi sijoittunutta.

“Kolmella tai neljällä karsinnalla ajettu kilpailu olisi voinut olla niin sanotusti vähän köyhä, mutta nyt tosiaan näyttäisi, että saadaan se viisi tai kuusi. Ja listalla on näiden sarjojen parhaita hevosia Suomessa, tosi paljon kiinnostavia nimiä”, Haavisto sanoo.

Mukaan maksettujen hevosten listan voit lukea artikkelin alta.

Teivo Grand Prix'hin mukaan maksetut hevoset

Aira Cloc
Amour Kemp
Arctic Lord
Arctic Madonna
Aslan L.C.
Beatboxer
Bewitch Boy
Bonanza Hoss
Boulder Cannon
BWT Bayern
Callaway Scoop
Callela Kailash
Capo The Eemil
Celebration Song
Cicciolina Sisu
Costa Blanca
Cousin Evert
Detroit Rock Sisu
Diablo Sisu
Diesel Devoted
Diffarn Am
Disco Diandra
Diva Hoss
Double Boost
Elbert Schermer
Elliot Web
Ellix Rhyme
Fast Motion
Gold Narva
Gollum
Goody Tooma
Grainfield Fiona
Gute Band
Hazelhen Hermes
Intuto
Jugador
Lady Redcap
Lassic Point
Le Gros Bill
Lindy Poppins
Magnifico S
Millcape’s Devil
Mistelle
Modern Seabee
Moonlight Storm
Newport Brodde
Northern Trick
OCU
One Break Broline
Partytime
Petersin
Prayer’s Hope
Racehill Victory
Ramble On
Ranch Morrison
Ready Press
Rowhill’s Jack
Royal T.K.
She’s So Lady
Star To Be Loved
Stardust Fibber
Stoneisle Mustang
Sun Capitano
Sun Vincent
The Best Spruce
Tiger Shark
Tomac
Valnes Gary
Whitney Love
Victory Zet
Wild Coltsin
Wille’s Rainmaker
Vincent Croft
Winehouse
Västerbo Purse
VästerboYellowDirt