Tämäniltaisten Teivon ravien alkamisaika siirtyy tunnilla eteenpäin.

Alkuperäisen aikataulun mukaan ensimmäisen lähdön oli määrä lähteä klo 18.07, mutta ravien alkua viivästytetään tunnilla. Ensimmäinen lähtö lähtee siis alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen klo 19.07. Tällä pyritään varmistamaan radan kilpailukuntoisuus tänään.

”Rata on kilpailukuntoinen, mutta aurinko on paistanut ja sulattanut takasuoraa, joten ratamestarit halusivat itselleen työaikaa, että saavat radan hyvään kuntoon”. Teivon raviradan toimitusjohtaja Päivi Lehtonen kertoo. ”Tilanne helpottaa koko ajan, kun ilma viilenee iltaa kohti ja aurinko laskee. Ei rata mitenkään katastrofaalinen ole ja se saadaan turvalliseksi.”

Lehtonen sanoo, että illalla eletään tilanteen mukaan ja aikataulua yritetään kuroa loppuraveista kiinni, jos vain mahdollista.

”Meillä olisi myös koelähtö ja ponilähtö, mutta täytyy katsoa, miten ne ajetaan.”