BWT Echo yrittää uusia kriteriumkarsinnan keulavoittonsa, nyt Esa Holopaisen ajamana,
BWT Echo yrittää uusia kriteriumkarsinnan keulavoittonsa, nyt Esa Holopaisen ajamana,Kuva: Anu Leppänen

Toiveikkaana kohti Vieremää – ”Lahden juoksu oli yksi uran parhaista”

Suur-Hollola-raveista Suomeen jäänyt BWT Echo on yksi Einari Vidgrénin Muistoajon kuumimmista suosikeista.

Suur-Hollola-ajon Nelivuotispokaalissa BWT Echo oli kolmas Tuomas Korvenojan Always Readyn ja Samvaisin jälkeen. Hevosen Lahdesta hoiviinsa Lumijoelle ottanut Janne Soronen oli siihen oikein tyytyväinen.

”Lahden juoksu oli yksi uran parhaista, ja hevoselle kuuluu hyvää sen jälkeenkin. Positiivisina ja pärjäämismielellä lähdetään kohti Vieremää”, Soronen lupaa.

”Monta hyvää nelivuotiasta on vastassa, muttei Mascate Matchia eikä muita ihan kaikkein kovimpia.”

First Class Ladyn poisjäännin myötä nelosradaksi parantuva lähtöpaikkakin on Soroselle mieleen.

”BWT Echo lähtee hyvin ja on tehnyt keulasta hyviä juoksuja – voitti siitä mm. kriteriumkarsinnan. Kasvattajakruunussa ori taipui keulasta, mutta seuraavana aamuna sillä olikin 40 astetta kuumetta.”

”Jos keulapaikka nyt heltiää, niin ihmettelisin, jos Esa (Holopainen) ei siitä ajaisi”, Janne Soronen psyykkaa.

Einari Vidgrénin Muistoajo ajetaan Vieremän ravien 7. lähtönä noin kello 20.10. Vieremän Facebook-sivujen mukaan ravien A-katsomoon on vielä lippuja myynnissä portilla, mutta turhan reissun välttämiseksi ne kannattaa varata etukäteen (ohjeet sivuilla).

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi