Viime keväänä Twigs Voici ja Pekka Korpi juhlivat voittoa Elitloppet-viikonloppun tammalähdössä.
Viime keväänä Twigs Voici ja Pekka Korpi juhlivat voittoa Elitloppet-viikonloppun tammalähdössä.

Tuoko Twigs Voici toisen perättäisen Finlandia-Ajon voiton Suomeen?

Keskiviikon Vermon Toto65-ravien alla keskustelu ravipiireissä kääntyy jo sunnuntaina ravattavaan Finlandia-Ajoon. Kotiradan toivo lepää Pekka Korven Twigs Voicin harteilla.

Viime viikon Seinäjoki-Racessa Twigs Voici lähti matkaan eturivin uloimmalta paikalta, eikä juoksu sujunut jatkossakaan täysin suunnitelmien mukaan:

”Halusin ajaa sisäradalla, mutta kiritilaa ei koskaan meille auennut. ”Pekka Korpi harmitteli.

Sunnuntaina on revanssin paikka. Tamma on kilpaillut viime viikot aktiivisesti ja Finlandia-Ajo on jo kolmas startti reilun kahden viikon sisään. Hevosen valmistautuminen on sujunut valmentajan mukaan hyvin:

”Monesti meillä ovat hevoset menneet jopa paremmin, kun on startattu tiheällä välillä. Tänään ajoin tammalla vähän reippaammin ja hyvältä tuntui, sitten huomenna käy vielä hieroja. ” Korpi arvioi.

Twigs Voici sai sunnuntain suurkilpailuun ykkösradan ja Korven taktiikka on odotetunlainen:

”Lähtöpaikka on hyvä, vaikka voisi olla parempi jos molemmilta puolilta lähtisi hevonen. Kunhan askeleet osuvat lankulle niin kyllä koitan puolustaa sisärataa.” Pekka Korpi kertoi.

Helsinki-Ajon huhtikuun puolivälissä voittanut Onirique sai kutsun heti voittonsa jälkeen, joten Matias Salon valmentama kahdeksanvuotias ruuna on voinut valmistautua Finlandia-Ajoon jo pidemmän aikaa:

”Valmennusta on jatkettu vanhan kaavan mukaan. Tietenkin suurkilpailu tuo valmentajalle pientä lisäsäpinää, mutta onneksi hevonen ei vielä tiedä asiasta mitään. Torstaina ruuna käy valjaissa ja ajetaan vähän vetoja.” Matias Salo kommentoi hevosen viime hetken kuulumisia.

Viime vuoden Finlandia-Ajon sankari Bret Boko taipui pahasti keulapaikalta Seinäjoki-racessa. Valmentaja Markku Nieminen ei ole silti huolissaan:

”Alkuviikosta hevonen tutkittiin, mutta mitään fyysistä vikaa ei löytynyt. Ajoin hevosella tänään vetoja ja tuntuu juuri niin hyvältä kuin voi olla.” Markku Nieminen kertoi päivän harjoitusten jälkeen.

Huhtikuun alussa lyhyen voltin maailmanennätystuloksen juossut Shadow Woodland starttaa takarivistä:

”Hevosella ajetaan torstaina intervalli-harjoitus ja perjantai-iltana alkaa matka kohti Suomea. Ruunalla on kaikki hyvin.” valmentaja Reijo Liljendahl raportoi Ruotsista.

Äitienpäiväksi on luvattu erinomaista säätä ja Vermossa odotetaan suurta urheilujuhlaa:

”Varmasti tiedossa on yksi vuoden parhaista ravitapahtumista, odotamme noin 10 000 kävijää sunnuntaille.” Vermon raviradan toimitusjohtaja Pia Blom-Johansson iloitsi.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi