Tuomo Pekonen on uusi Hippoksen kilpailupäällikkö. Kuva: Sofia Nylund
Tuomo Pekonen on uusi Hippoksen kilpailupäällikkö. Kuva: Sofia Nylund

Tuomo Pekosesta Suomen Hippoksen kilpailupäällikkö

Tuomo Pekonen, 61, valittiin Suomen Hippoksen kilpailupäälliköksi.

Tuusulan Jokelassa asuva Pekonen on pitkän linjan ravivaikuttaja. Tällä hetkellä Tuomo Pekonen toimii Suomen Ravivalmentajat Ry:n toiminnanjohtajana. Pekonen kuuluu myös Lahden Hevosystäväinseura ry:n johtokuntaan sekä on Suomen Hippoksen kilpailuvaliokunnan puheenjohtaja.

"Otan haasteen vastaan mielihyvin. Tavoitteena on jämäköittää kilpailutoimintaa ja tuoda siihen suunnitelmallisuutta", hän kertoo.

Tuomo Pekonen on ollut vahvasti mukana kuluvan vuoden kilpailukalenterin tekemisessä ja toteuttanut ensi vuoden kalenterin yhteistyössä Hippoksen toimitusjohtajan Vesa Mäkisen kanssa.

Vesa Mäkinen sanoo, että kilpailupäällikön palkkaaminen tulee auttamaan myös hänen omien tehtäviensä hoidossa.

"En ole pystynyt hoitamaan kilpailujohtajan roolia siten, kuten olisin halunnut. Se, että pystyisin tekemään kaiken itse, oli minulta pieni virhearvio", hän sanoo.

Mäkinen taustoittaa myös, että Hippoksessa osastopäällikkö-tasoisista valinnoista vastaa aina hallitus, minkä vuoksi hallitus päätti myös Pekosen valinnasta.

Lue lisää Hevosurheilusta perjantaina 15. joulukuuta. 

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi