Hevosurheilun torstain suuri kaksoisnumero kertoo valmennuksesta, jalkasuojista ja suurpetsarin elämästä. Lisäksi lehti ennakoi viikonlopun Hevoset-messutapahtumaa.

Varusteista kertova sarja on edennyt jalkasuojiin, jotka ovat vuosien saatossa muuttuneet kevyemmiksi ja istuvammiksi.

”Harva kuitenkaan pärjää ilman polvisuojia, tai uskaltaa yrittääkään. Siitä voi kuitenkin tulla iso vahinko kerrasta, jos pääsee lyömään kovaa polveensa”, Laura Saarinen Valjasliike Saariselta sanoo.

1980-luvun tunnetuin peluri Timo Gustafsson tunnetaan ravipiireissä lempinimellä ”Posti”. Nuoruudessaan hän perehtyi mieluummin käsiohjelmiin kuin koulukirjoihin. Yhdeksännellä luokalla opettaja repi Postin käsiohjelman.

”Sitä en kestänyt”, Posti tilittää. Lue koko värikäs tarina kaksoisnumerosta.

Torstailehdessä kerromme myös Jan-Olov Perssonin valmennusmetodeista ja esittelemme lähikuvassa montémenestyjä Wille’s Rainmakerin, joka on tilastoharvinaisuus.

Ajankohtaisuutisissa raportoimme tunnistusvyyhdin seuraamusten jakamista mielipiteistä sekä viime viikolla uhanneesta vaaratilanteesta, kun kilpakärryt hajosivat kesken lähdön.

Tutustu Hevosurheilun maailmaan.