Kaisa Tupamäki-Kukkamo ja Vesa Kukkamo ovat saaneet tukea yrityksensä kehittämiseen Etelä-Savon Ely-keskukselta.
Kaisa Tupamäki-Kukkamo ja Vesa Kukkamo ovat saaneet tukea yrityksensä kehittämiseen Etelä-Savon Ely-keskukselta.Kuva: Anni Lehto

Tyytyväiset asiakkaat pitävät hevosalan pinnalla

Kuluttajan tarpeiden ymmärtäminen puhutti Uudistuva hevostalous -hankkeen avausseminaarissa Mustialassa tänään torstaina.

Tänä päivänä asiakas maksaa hevosen kanssa saadusta elämyksestä ja henkisestä hyvinvoinnista. Kumppanuus, erikoistuminen ja asiakaslähtöisyys nousivat esiin monissa seminaarin puheenvuoroissa.

Raviurheilussa pelaaminen ei enää riitä, ja ratsastuksen tueksi halutaan muita kuntoilumuotoja.

Suomen Ratsastajainliiton pääsihteeri Fred Sundwall totesi esityksessään, että kaikkien ratsastajien tavoite ei ole tulla aiempaa paremmaksi ratsastajaksi. Sen sijaan ratsastuksesta halutaan hyvää oloa, yhteisöllisyyttä ja harrastamisen iloa.

Ratsastuksen personal trainer -palveluille on nyt kysyntää, koska harrastajat haluavat asettaa omia tavoitteitaan, joiden toteutumista joku toinen valvoo.

Ravipuolella hevosen omistaminen on muuttunut merkittävästi.

”Ennen hevosenomistajalla oli 20 hevosta ja hän tuli Mersulla raveihin. Tänään yhdellä hevosella on 20 omistajaa ja he tulevat metrolla raveihin”, totesi Suomen Hippoksen toimitusjohtaja Pertti Koskenniemi.

Nykypäivänä asiakkaan valintoja ohjaa taloudellisten arvojen sijasta vastuullisuuteen liittyvät arvot, kuten sekä ihmisen että eläimen hyvinvointi ja ympäristö.

Asiakaspalvelulla on suuri merkitys hevosyritysten toiminnassa, jotta asiakkaat eivät äänestä jaloillaan ja vie rahojaan muuhun harrastukseen.

Mikkeliläinen hevosten valmennus- ja kuntoutuskeskus Stall Blombacke on satsannut siihen, että hevostenomistajat saavat mahdollisimman monipuolista palvelua.

Viime vuonna perustettua yritystä luotsaavat Kaisa Tupamäki-Kukkamo ja Vesa Kukkamo. He ovat kehittäneet muun muassa kesäkimpan, joka kestää neljä kuukautta. Kesäkimpassa on kaksi kilpailevaa hevosta, ja pakettiin kuuluu myös kilpailutakuu.

Stall Blombacke haluaa korostaa kimpoissaan hevosen omistamisen sosiaalisuutta ja elämyksellisyyttä. Kimpoille järjestetään esimerkiksi puutarhajuhlia, ja jokaisella kimpalla on omat nettisivut.

Lisäksi omistajille tarjotaan etäseurantapalvelu, jonka avulla omistajat voivat olla mukana hevosen jokapäiväisessä elämässä.

”Kaiken pitää olla läpinäkyvää”, Tupamäki-Kukkamo kiteytti.

Yritys on yksi Uudistuva hevostalous -hankkeen yrittäjäkumppaneista. Muut kumppanit ovat Equstom Nurmijärvellä, Toiska Ilmajoella ja Kajaanin Hevosharrastekeskus.

Hankkeen vetäjiä ovat Hippolis, Luonnonvarakeskus ja Hämeen ammattikorkeakoulu. Hankkeen tavoite on suunnata katsetta tulevaisuuteen ja tuoda esille suomalaista hevosyrittäjyyttä.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi