Tuulenpoju on osannut voittaakin, sillä on 68 startista 18 ykköstä, mutta mieli on tehnyt turhan usein nopeasti takaisin varikolle. Arkistokuva: Jari Piirala
Tuulenpoju on osannut voittaakin, sillä on 68 startista 18 ykköstä, mutta mieli on tehnyt turhan usein nopeasti takaisin varikolle. Arkistokuva: Jari Piirala

U-käännöksiä harrastaneen Tuulenpojun kilpailuoikeus evättiin

Kalevi Salmelan valmentama vauhdikas, mutta radalla useamman kerran u-käännöksen tehnyt Tuulenpoju ei todennäköisesti juokse enää koskaan kilpaa. Sen viimeinen kilpailu 1. syyskuuta Rovaniemellä päättyi u-käännökseen, mikä ei ollut ensimmäinen laatuaan.

”Suomen Hippos on poistanut hevoselta kilpailuoikeuden”, Kalevi Salmela kommentoi. ”Heppa-järjestelmään oli tullut tällainen tieto, kukaan ei ole viestiä asiasta muuta kautta tuonut. En ole hevosen jatkomahdollisuuksia vielä sen enempää pohtinut. Ori se on edelleen, koska kotona Tuulenpoju on aina ollut mahdottoman kiltti. Siksi ruunaus ei tunnu ajankohtaiselta.”

Suomen Hippoksen sääntövaliokunta käsitteli tapaus Tuulenpojua jo lokakuun alussa ja päätti esittää hallitukselle sen kilpailuoikeuden poistoa.

”Olin yhteydessä hevosen omistajaan ennen sääntövaliokuntaa ja kerroin, että asia menee sääntikseen. Hän lähetti vastineen, kun kerroin, että sellainen on hyvä lähettää kokoukseen, jos katsoo tarpeelliseksi. Hallitus poisti kilpailuoikeuden ja pöytäkirjanote kokouksesta lähetettiin samaan sähköpostiin, mistä tuli vastine”, Hippoksen kilpailupäällikkö Tuomo Pekonen kertoo.

Tuulenpojun kilpailuoikeus päätettiin poistaa, sillä se on useita kertoja kääntynyt äkillisesti kilpailuvauhdista ympäri.

”Hevonen on määrätty aiempien kertojen jälkeen koelähtöön, mutta sama käytös on jatkunut”, päätöksessä todetaan.

Toimetta Salmelan ei tarvitse jäädä. Hänellä on kasvamassa Tuulenpojun treenikaveri, joka on sen ja Taruntuulen nelivuotias täyssisko Tuulenmimmi.

”Ajettu on ihan reilusti. Jonkunlainen juoksija se varmaan on, mutta ei siitä osaa vielä mitään sanoa. Tuulenmimmi voisi tulla koelähtöön jossain vaiheessa kesällä”, hevosmies tuumii.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi