Iivari Nurminen ja äitinsä Mia Uimi ovat aina olleet läheisiä ja jakavat ajatuksia arkisistakin asioista.
Iivari Nurminen ja äitinsä Mia Uimi ovat aina olleet läheisiä ja jakavat ajatuksia arkisistakin asioista. Kuva: Nurmisten kotialbumi

Uimilla ja Nurmisella tiiviit välit – ”Iivari on äitinpoika”

Tänä keväänä äitienpäivä vietetään hieman tavallista intiimimmissä tunnelmissa. Se on tärkeä hetki Mia Uimille ja hänen pojalleen Iivari Nurmiselle.

Forssalaisen suurperheen äiti Mia Uimi on äiti viidelle lapselle ja puoliso ravivalmentaja Anssi Nurmiselle. Äitien juhlistaminen on perheessä tärkeä päivä.

”Se on minulle tosi tärkeä juttu, varsinkin tunnetasolla, kun meillä on sekä biologisia että sijaislapsia perheessämme. Se on kasvattanut äitienpäivän merkitystä minulle”, Uimi kertoo.

Uimin ja Nurmisen suurisydämiseen perheeseen kuuluu biologisten lasten Nean ja Iivarin lisäksi kolme sijaislasta. Nämä ovat yhtä tärkeitä perheenjäseniä kuin muutkin eikä lapsia jaotella.

”Tietysti lapsi itse aina valitsee, ajatteleeko hän minut äitinään. Minun tarkoituksenani on olla ihminen ja läheinen tuki heille.  Kutsun heitä lapsikseni kuten muitakin, olemme saaneet heidät elämäämme ikään kuin bonuksena”, Uimi kuvailee.

Iivari Nurminen myötäilee äitiään ja sanoo pitävänsä kaikkia sisaruksinaan.

”Isä ja äiti aikanaan kysyivät meiltä Nean kanssa, mitä mieltä olemme, että lapsia tulisi. Muuttaminen omasta perheestä vieraaseen perheeseen on lapselle kova paikka, mutta on ollut kiva seurata, miten he ovat ottaneet meidän äitimme omaksi äidikseen”, Nurminen kertoo. ”Arvostan hänen työtään lasten kanssa, ja meillä tämä juttu on onnistunut hyvin.”

Uimi ei koskaan haaveillut suurperheestä. Hän ajatteli nuorempana, miten kiva olisi saada tyttö ja poika, mutta perhe kasvoi hyvin luontevasti ja tuntui aina oikealta jutulta pariskunnalle. Uimi pohtii, että äitiyden merkitystä se ei ole hänen mielestään muuttanut, äitiys on samanlaista lasten lukumäärästä riippumatta.

”Jotkut ovat sanoneet, että lähdit sitten toiselle kierrokselle”, hän nauraa. ”Äitejä on suvussamme paljon, sillä oma äitini ja isoäitini ovat vielä elossa ja esikoisellamme Nealla on jo pienet lapset. Meitä on siis jo viisi sukupolvea!”

Romanttisen tästä äitienpäivästä tekee sen, että Anssi Nurminen vastikään julkaisi facebookissa hurmaavan kiitoksen puoliskolleen, ja kiitti kauniisti tätä yhdessä vietetyistä 30 vuodesta. Sen juhlistus saanee kuitenkin odottaa.

”Menemme auttamaan äitiäni muutossa ja käymme vilkuttamassa isoäidille hänen ikkunansa alla. Sen jälkeen toivon, vaadin ja tahdon, että iltapäivää ja iltaa vietetään lasten kanssa, olen täysin tyytyväinen perheen läsnäoloon. Ja kakkuun.”

Yleensä Uimi on saanut äitienpäivänä itsepakerrettuja kortteja ja runoja sekä aamupalan sänkyyn tai pöytään katettuna. Sitä ennen hän ei saa nousta sängystä. Hän tietää, että jotain on suunnitteilla nytkin, sillä sipinää ja kuiskailuja on talossa kuulunut.

”Se on aina yhtä hauskaa ja ajatus on ihana. Nyt etäkoulun aikana vaan on suoraan sanottu, että äiti sä et voi tulla tänne just nyt.”

”Meillä oli kaikennäköisiä suunnitelmia, mutta koronatilanne muutti ne. Nyt ei varmaan päästä yllättämään häntä, mutta ainakin kukkia toki ostetaan”, sanoo Iivari Nurminen paljastamatta enempää. ”Katsotaan vähän myöhemmin, mutta sen tiedän, että äiti tykkää ruoasta ja siitä, että saa viettää aikaa lastensa kanssa.”

Lisää lapsia Mia Uimin ja Anssi Nurmisen perheeseen tuskin on luvassa. Näillä näkymin. Uimi nauraa antoisasti iltatähden mahdollisuudelle.

”Parasta elämässä ovat lapset ja se, että näkee heidän kasvavan. Olen tosi ylpeä kaikista. Vaikka nyt korona-aikaan tuntuu siltä, että juuri saa edelliset ruoat tehtyä, kun alkaa jo valmistamaan seuraavia, mutta se on vaihtelua. Otetaan elämä vastaan. Nautitaan lapsista, he eivät ole kauaa pieniä!”

Äiti ja poika ovat hyvin läheiset ja heillä on tiiviit välit. Uimi luottaa poikansa kykyyn ajatella itse ja toimia maailmassa oikein.

”Iivari muutti oikeastaan pois kotoa vasta nyt, kun hän muutti Klaukkalaan, muuten hän on aina ollut meillä. Iivari on kyllä oikea äitinpoika”, Uimi hymähtää lämpimästi.

Suomalaiselle miehelle tyypillisesti Nurminen ei tahdo löytää sanoja kuvaillessaan äitiään.

”Hän on aina tukenani ja kiitän häntä siitä, että on jaksanut katsella tätä ravitouhua. En osaa mitenkään perustella hänen merkitystään, sanat ei riitä. Äiti on aina äiti.”

Yhden asian hän haluaa sanoa kaikille.

”Pitäkää huolta äideistänne!”

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi