Victory Tilly voitti Elitloppetin vuonna 2000. Kuva: Juhani Länsiluoto.
Victory Tilly voitti Elitloppetin vuonna 2000. Kuva: Juhani Länsiluoto.

Uskomaton, ylivoimainen ja ainutkertainen Victory Tilly täytti 25 vuotta

Historian eniten tienannutta ruotsalaisravuria Victory Tillyä juhlitaan perjantaina syntymäpäiväkahveilla Solvallassa.

Stig H Johansson eli 1990-luvulla uransa huippukautta. Hän voitti Prix d’Amériquen vuonna 1993 tammalla Queen L ja Elitloppet-voittoja tuli neljä 11 vuoden aikana: 1989 Napoletano, 1991 Peace Corps, 1997 Gum Ball ja 2000 Victory Tilly. Eliittiori Quick Pay on kahden Elitloppet-voittajan isä 16 vuoden välillä, The Onion 1984 ja Victory Tilly 2000.

Victory Tilly kilpaili kasvattajiensa Tillanderin perheen Stall Tillyn omistuksessa 4-vuotiskeväälle. Se juoksi opetus- ja koelähdön 2-vuotiaana. Sitä ennen se oli jo ruunattu  kiertyneen kiveksen vuoksi.

Ruunana Victory Tillyllä ei sitten ollut pääsyä Prix d’Amériqueen tai muihin Ranskan suurimpiin lähtöihin.

Kolmivuotiaana sitä valmensi Glen Norman ja ohjasti yleensä Torbjörn Jansson. Kolmivuotisstartteja Victory Tilly juoksi 13, niistä 8 päättyi voittoon. Suurin palkinto, 400 000 kruunua tuli vuoden päätteeksi E3-Revanchenista Rommesta. Kriterium-karsinnassa tuli laukka ja kuudessija.

Nelivuotiskausi alkoi katastrofilla helmikuussa, kun Solvallassa voittaneen Victory Tillyn dopingnäytteestä löytyi kofeiinia ja teofylliiniä. Tillanderit riitautuivat valmentaja Normanin kanssa ja myivät hevosen toukokuussa neljän ICA-kauppiaan kimppatalli Stall Kalasille. Se debytoi Stig H Johanssonilta Elitloppet-sunnuntaina voittaen 4-vuotiseliitin ajalla 11,8a. Paikalla olleet muistavat, että tajusivat silloin nähneensä raviurheilun uuden megatähden.

Victory Tillyn ura jatkui Stig H:lta 10 lähtöä tappioitta vuonna 1999. Se voitti derbyn (1,3 milj.kr), Breeders’ Crownin (750 000 kr) ja Solvalla Grand Prixin (500 000 kr).

Viisivuotiaana keväällä 2000 Victory Tilly aloitti Solvallan-voitolla ja vieraili sen jälkeen Forus Openissa Norjassa, josta tuli vain viitossija. Stig H kuvaili sitä iskuksi vasten kasvoja. Sen jälkeen Umåkerin Guldbjörken oli sille vain suupala, ja ennen Elitloppetia se valloitti Oslo Grand Prixin. Elitloppet-karsinnassa Victory Tilly jyräsi voittoon huonolta 7. lähtöradalta. Sama jatkui finaalissa. Voittoaika 10,5a oli ruunien ME kilometrin radoilla.

”Minulla ei ole koskaan aikaisemmin ollut hevosta, josta löytyy näin paljon potentiaalia”, Stig H Johansson huokasi voittajakehässä.

”Victory Tilly oli paras hevonen, jota olen valmentanut, ja pidän sitä Elitloppet-voittoa urani merkittävimpänä”, hän summasi myöhemmin.

Victory Tilly voitti vielä Hugo Åbergs Memorialin, Åby Stora Prisin ja Jubileumspokalenin ja ansaitsi 5-vuotiskaudella yli 10 miljoonaa kruunua. Se valittiin Vuoden hevoseksi Ruotsissa.

Kuusivuotiskaudella 2001 Victory Tillyn kotiareenalle Solvallan Elitloppetiin ilmestyi Italian ihmehevonen Varenne, joka voitti miten tahtoi. Victory Tilly hävisi karsinnassa Solar Effelle ja oli finaalin kolmas italialaisten jälkeen. Keväällä se voitti Copenhagen Cupin ja teki syksyllä menestyksekkään Italian-turneen voittaen GP Gaetano Turillin ja GP delle Nazionin.

Seuraavana kesänä Victory Tilly lennätettiin USA:han, jossa se voitti Nat Ray Trotin elokuun alussa absoluuttisella ME-tuloksella 08,9a.

Elitloppetin voitti jälleen Varenne, Victory Tilly oli karsinnan kolmas ja finalissa neljäs. 7-vuotiskauteen sisältyivät jälleen voitot Hugo Åbergsissa ja Gran Premio delle Nazionissa sekä valinta Vuoden hevoseksi.

Vuoden 2003 kilpailut alkoivat voitolla Solvallassa ja jatkuivat voittoisasti Napolin suurlähtö Lotterian karsinnassa ja finaalissa.

Elitloppetissa Victory Tilly voitti karsinnan ja taisteli toiseksi finaalissa, kun From Above voitti. Heti lähdön jälkeen kävi ilmi, että Victory Tilly oli saanut vakavan hankosidevamman vasempaan takajalkaan. Kausi päättyi siihen.

Se starttasi 8-vuotiaana 8 kertaa ja voitti 4 kilpailua, mutta rahattoman Åby Stora Pris -startin jälkeen syyskuussa jalkavamma ilmoitti itsestään taas. Kaksi viimeistä kautta Victory Tilly sai kilpailla hieman helpommissa lähdöissä, mutta palasi 11-vuotiaana voittamaan Forus Openin ja voitti neljännen Jämtlands Stora Prisin.

Kaikkien aikojen rikkaimmalla ruotsalaishevosella on rahaa 37 705 278 kruunua. Voittoja on 101 startista 70, kakkosia 12 ja kolmossijoja 4.

”Hevonen, joka on merkinnyt minulle eniten, absolut”, Stig H sanoi syntymäpäivähaastattelussa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi