Uusi hallitsijapari. Kuva: Anu Leppänen.
Uusi hallitsijapari. Kuva: Anu Leppänen.

Uudessa vallassa kohti ruunien kunkkareita

Ravivaltakunta sai viikonloppuna uudet kuninkaalliset Tähen Toivomuksen ja Vieskerin Virvan. Keskiviikkolehti sisältää 16-sivuisen erikoisliitteen pelkästään kunkkareista.

Kautta aikain kolmanneksi suurin yleisömäärä, yli 59 000 silmäparia, seurasi kuninkuusraveja paikan päällä. Ja mitä he näkivätkään? Elä maagiset hetket Suomen suurimmista raveista uudelleen keskiviikkolehden myötä.

Tuore lehti esittelee myös Vuoden suomenhevoskasvattaja Petteri Salosen, jonka kasvatti Polara on Ylivieskan ensi viikonlopun ruunaruhtinuuden ansioitunein hevonen. Entä millaisia hevosia ovat lähtöjen kansainväliset vieraat? Norjalaisruuna Polar Northug saapuu Suomeen yllätysvalmiina.

Hambletonian päättyi yllätyksellisesti Pohjois-Amerikassa. Keskiviikkonumero kertoo, millaiset kytkökset voittaja Forbidden Tradella on Suomeen.

Ajankohtaisuutisissa tutkimme kuninkuusravien onnistumista lukuina ja tapaus Ranch Kellyä, Vuoden hevonen kun joutui jäämään pois Best Ladysta eläinlääkärin poisvetämänä.

Hevosurheilu palvelee sekä printti- että digituotteena.

Hevosurheilun 95-vuotisjuhlavuoden ja 7 oikein -lehden 30-vuotisjuhlavuoden kunniaksi digilehti sisältyy tilauksiin. Kaikki tilaajat saavat sen kaupan päälle. Digilehden voi lukea missä päin maailmaa tahansa ja lukemaan pääsee kätevästi lataamalla Hevosurheilun Apin sovelluskaupasta.

Palveluun kirjaudutaan asiakasnumerolla, joka löytyy paperilehden osoitetiedoista postitoimipaikan jälkeen tai tilauslaskustasi (kirjoita asiakasnumero ilman ensimmäisiä nollia). Postinumero toimii salasanana.

Related Stories

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi