Ville Korjus on tyytyväinen, kun Välähdys saa hoitaa astutuspuuhat nyt kotipihassa. Arkistokuva: Jarno Unkuri.
Ville Korjus on tyytyväinen, kun Välähdys saa hoitaa astutuspuuhat nyt kotipihassa. Arkistokuva: Jarno Unkuri.

Välähdys astuu hyväntuulisena – Elitkampenin sijaan Savo-ajo mahdollinen

Vaikka toukokuun viimeisenä päivänä juostavalle Elitkampenille Ville Korjus vastasi kiitos ei, Välähdys on terve ja kilpailukuntoinen hevonen. Elitkampenia seuraavana päivänä Kuopiossa ajettava Savo-ajo voi tulla kyseeseen.

Välähdys on tehnyt vaikutuksen Solvallan kilpailujohtajaan Anders Malmrotiin. Ori sai kutsun puolen miljoonan kruunun Elitkampeniin eli Jim Frickin lähtöön, mutta 1640 metrillä juostava vauhtikisa sai jäädä väliin.

Ville Korjus kertoo, oman isän Maunon keväällä tapahtuneen poismenon johdosta ei ulkomaan-reissu tuntunut innostavalta.

”Se oli se lopullinen syy”, Korjus sanoo. ”Oli kiva saada kutsu Solvallaan ja kiva sinne olisi ollut mennä. Sen takia petasin jo valmiiksi Forssin Mikaa kuskiksi, kun ajattelin, että Solvallan päästä tulisi kutsu automaattisesti, koska Malmrot on ollut meitä aina sinne haluamassa, mutta tunnelma latistui sitten täysin.”
”Malmrotille kerroin asian. He kysyivät, että tullaanko ja kerroin, että näin on käynyt ja mikä fiilis on täällä päässä, että ei ollut intoa lähteä mihinkään, vaikka he olisivat niin auliisti meitä Solvallaan halunneet.”

Toistaiseksi vahvistetut Elitkampen-hevoset ovat Tangen Haap, Lome Brage, Odd Herakles, Pydin sekä Katja Melkon valmentama Vixus ja tuore Vermon-valloittaja Josveis Antti Ojanperän tallista.

Tulevina vuosina on kuitenkin täysin mahdollista, että Välähdys vielä Solvallassa nähdään.

”Tuossa on jo monta, minkä kanssa pitää lähteä Solvallaan”, Korjus hymyilee ja viittaa laitumelle ensi kerran viemiinsä viimekesäisiin välähdysläisiin orivarsoihin. ”Mulla on tuossa pari sellaista varsaa, että en ole koskaan nähnyt, että hevoset liikkuvat niin kuin nämä liikkuvat. Kiva katsella, jos varsa liikkuu kuin gaselli.”

Elitkampen-katsastuksen makuiselle Vermon mailillekin Välähdystä kyseltiin, mutta Korjus visioi oriilleen mieluummin vähemmän kiivasta ”pehmeää laskua” kilparadoille, kuten aikatasoitukset ennen vanhaan.

Ravikilpailutoiminta palaa viikoittaiseen rytmiinsä maanantaina 1. kesäkuuta, jolloin ajetaan Kuopio Stakesin lisäksi esimerkiksi suomenhevosten Savo-ajo tammahyvityksellä. 2120 metrin tasoitusajo voisi tulla Välähdykselle kyseeseen. Korjuksella on Kuopiosta hyviä muistoja nimenomaan tuosta kilpailusta kahden vuoden takaa, kun Välähdys laukkasi ja jäi kärjestä viitisenkymmentä metriä, mutta ehti silti voittoon ennen Vitteriä, Saaga S:ää ja Josveisia.

”Se juoksu on jäänyt mieleen, se on yksi uran kovimpia kirejä”, Korjus vahvistaa. ”Hevonen tuli varmaan kymmeniä metrejä kovempaa kuin kukaan muu, se tuli tositosi kovaa. Loppusuoran alussa se oli vielä aivan viimeisenä.”

”Savo-ajo kiinnostaisi. Paras olisi ollut joku aikatasoitus, mutta eihän niitä tahdo olla. Kun olin päättänyt, että Solvallaan ei mennäkään, tätä soiteltiin Vermon mailillekin, mutta mä en halunnut ajaa mailia, että hevonen pysyy rauhallisena. Kuopion lähtö olisi silleen ihan hyvä, vaikka tulee kyllä aika äkkiä. Katsotaan.”

”Hevonen tuntuu olevan kunnossa, tänäänkin tehtiin semmoinen 5 kilometrin aamulenkki, hyppyytys ja tuonne laitumelle kun vei, se tanssi narussa kuin mikäkin ballerina, että ainakin siinä mielessä se vaikutti olevan tosi hyvässä kunnossa tai ainakin terveen oloinen.”

”Pikkaisen ollaan muutettu ruokintaa ja ihan kuin hevonen tämän tauon aikana olisi saanut jopa lihaa luiden ympärille, mikä on vaan hyvä asia. Kilpailukaudella sitä vararavintoa saisi olla.”

Välähdyksen arkeen kuuluu siemennyksiä. Korjus luonnehtii, että astutustoiminta omassa pihassa on lähtenyt hyvin käyntiin, vaikka tammamäärä toki olisi voinut isompikin olla.

”8-9 siirtoa on lähtenyt. Eilen tuli viesti ensimmäisestä siirrosta, että tämän kevään ensimmäinen tamma on todettu tiineeksi”, Korjus ilahtuu. ”Kymmenkunta niitä on siemennetty. Varauksia on jonkun verran, joku parikymmentä näiden jo siemennettyjen lisäksi. Aiemminkin tammoja on tullut kaiken kesää.”

”Tosi paljon mulle on soitettu ja tullut Facebookiin viestejä, että onko Välähdys siitoskäytössä ja jos on, niin missä. Onhan se, täällä kotipihassa. Nyt kun kotona päästään hyppyyttämään, tämä on niin paljon helpompaa ja hevosystävällisempää ilman kuljetuksia oriasemalle. Päinvastoin, tuntuu, että tämä menee pienestä treenistä.”

Tänä vuonna Välähdyksellä ei ole aikamäärettä, mihin asti se palvelee siitospuolella.

”Nyt päästään viemään hevonen hyppäämisen jälkeen laitumelle. Siinä oikein omakin mieli lepää, kun hevosella on hyvä mieli ja kaikki hyvin. Sillä pystyy vaikka hyppyyttämään kilpailupäivän aamuna.”

Viime vuonna kuninkuusravit määrittivät Välähdyksen astutuspuuhia. Tänä vuonna Seinäjoella ei titteleitä jaeta, mikä on puhuttanut laajalti, pitäisikö tittelit jakaa vai ei. Ainakin Oulu olisi halukas ajamaan kuninkuusravit tänä vuonna.

”Mä kuljen tässä asiassa vissiin vastavirtaan”, Korjus sanoo. ”Jos kuninkuusravien nimellä ajetaan jotakin, niin kyllähän se on yleisötapahtuma ja se vaatii mun mielestä ilman muuta yleisön. Jos palkinnot on hyvät, kai kilpailuihin hyviä hevosia kisaamaan, mutta kuninkuusravit on tapahtuma, koska se on tapahtuma yleisön ansiosta. Jos ajetaan tyhjille katsomoille, mun mielestä tapahtuma on latistunut.”

”Mulla on muutenkin tästä koronakaranteenista poikkeava näkemys. Kovasti moititaan Hipposta ja (Vesa) Mäkinenkin sai lähteä. Mitä niiden sitten olisi pitänyt tehdä? Mun mielestä ravitauko oli viisaasti tehty. Olkoon ihmiset mitä mieltä tahansa - mä saan olla omaa mieltä - niin pirun kiva kevät oli siinä mielessä, että kerettiin tehdä paljon polttopuita ja peltotöitä. Ei ollut mitään painetta ilmoittaa hevosta kilpailuihin, kun ei päässyt ilmoittamaan."

"Joka ilta olen käynyt saunassa. Siinä mielessä tämä on ollut nautinnollinen paineeton tila, kun ei ole pystynyt ilmoittamaan hevosta raveihin. Koronataudissa itsessäänhän ei ole mitään hyvää, mutta ehdottaisin, että joka kevät voitaisiin pitää 2 kuukauden koronakaranteeni, niin ei jäisi hommat rästiin.”

”Tiedän, että toiset ovat sitä mieltä, että koko ajan pitäisi olla startteja, mutta sellaiset ihmiset, jotka ovat työn orjia, he ovat saaneet vetää henkeä ja ovat saaneet enemmän koti-iltoja.”

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi