”Hevosmiesten Tietotoimisto” kertoo Veijo Heiskasen ja Henna Halmeen muuttavan syksyllä Lahteen, mutta Heiskasen mukaan muitakin varteenotettavia vaihtoehtoja on olemassa.

Varmaa on vain, että nykyisestä tallista Heiskasen on oltava ulkona syyskuun loppuun mennessä. Vuokrasopimus päättyy tuolloin.

Heiskanen myöntää Lahden olevan yksi vaihtoehto.

Elina Laakkosen kanssa on kyllä oltu yhteydessä hänen Jokimaan tallistaan, mutta mitään ei ole sovittu. Yhteydenottoja on tullut myös Turusta ja Vermosta”, hän aloittaa.

”Mutta hyviä tarjouksia on tullut myös Ruotsista: Örebrosta, Mantorpista, Axevallasta, Järgersrosta, Uumajasta… Kaikki on vielä avoinna. Heinäkuun loppuun mennessä pitää päättää, minne menee.”

”Minua kiinnostaisi enemmän Ruotsi, Hennaa varmaan Suomi. Vähän se riippuu siitäkin, miten varsat lähtee kesällä menemään. Niissä on sellaisia, joista kuvittelee ikäluokkahevosia, ja helpompihan Ruotsissa syntyneitä olisi Ruotsista käsin kilpailuttaa. Vaikka liikkuuhan hevoset yli rajojenkin”, Heiskanen pyörittelee.

Tallin suomalaisittain mielenkiintoisin hevonen, viime vuoden Suomen derbykolmonen Sahara Peyote, on noussut huippukuntoon ja saattaisi olla ajankohtainen jopa Finlandia-ajoon. Sillä on kaksi voittoa alla, viimeksi ajalla 11,0, ja kolmanneksi viimeisestä startista ennätys 10,4.

”Ruuna on parantanut ja kehittynyt viime kuukausina hurjasti eikä häpeä tällaisena missään seurassa. Ja olisihan Hennan hienoa päästä ajamaan Finlandia-ajossa. Mutta samana viikonloppuna on myös täällä Åbyssä iso viisivuotislähtö, eikä sekään olisi huono vaihtoehto”, Heiskanen pohtii.

Sagari AB:n kaikki neljä varsaa ovat edelleen hänen tallissaan, joskin kaksi niistä on vaihtanut omistajaa. 3-vuotias Winter Töll (Googoo Gaagaa) aloittaa tänään Åbyssä.