Veijo Heiskanen Derbyn voittajaseremonioissa Vermon T76 raveissa. Kuva: Roosa Lindholm.
Veijo Heiskanen Derbyn voittajaseremonioissa Vermon T76 raveissa. Kuva: Roosa Lindholm.

Veijo Heiskasella edessä pitkä toipuminen

Veijo Heiskanen joutui maanantaina onnettomuuteen valmennusajossa ja toipuu nyt lonkkamurtumasta.

Onnettomuus tapahtui Suomesta tuodun 2-vuotiaan varsan kanssa. Heiskanen kertoi, että varsa hyppäsi valmennusajossa pystyyn ja käveli takajaloillaan pitkän matkaa eteenpäin.

"Se oli hurja tilanne. Ikinä ei koko pitkän urani varrella ole tullut vielä eteen vastaavaa, ettei hevonen ole hallinnassa. Se ei ollut yhtään, ei vähääkään", Heiskanen kauhistelee.

"Hevonen ei ollut paniikissa tai säikähtänyt. Minun käsitykseni mukaan se vain pelleili. En tiennyt, kaatuuko se eteenpäin vai saanko sen syliini. Vaikka siinä ei ollut vauhtia, lensin kärryiltä, ja epäonneksi hevonen alkoi vielä peruuttaa. Sain onneksi raahauduttua alta pois", Heiskanen kertaa.

Heiskanen päivittelee myös sitä, että hän sattui lentämään kärryiltä juuri lonkkansa päälle.

"Tunsin heti, että kävi pahasti. Tuskat olivat todella kovat, ja siinä oli vielä huonoa tuuria, kun ensimmäinen puudutus vaikutti polveen, eikä lonkkaan. Kipulääkkeetkään eivät tehonneet. Niin paljon en ole koskaan ennen tuntenut kipua."

Heiskanen pääsi leikkaukseen heti onnettomuutta seuraavana yönä. Tiistai-iltapäivänä hän on jo kokeillut varovasti tuen kanssa seisomista ja saanut ensimmäiset ohjeet fysioteraputilta kuntoutukseen.

"Ihan niin paljon ei onneksi enää satu kuin alussa. Se oli iso askel eteenpäin, kun pääsin leikkaukseen niin nopeasti. Toipuminen on kuitenkin pitkä taival. Sekin hidastaa, etten ole ihan nuori enää. Lääkärit kuitenkin sanoivat, että kyllä miehen pitäisi tulla vielä kuntoon."

Heiskanen on toistaiseksi sairaalassa, eikä kotiuttamispäivästä ole tietoa.

"En mielelläni lähdekään kotiin, ennen kuin pystyn kävelemään kyynärsauvojen kanssa. Neljän viikon päästä vasta saa tarkempia arvioita siitä, kuinka lonkka lähtee paranemaan. Kuntoutuksessa menee 6-10 kuukautta. Paljon on kiinni siitä, miten jaksaa treenata."

Moni pitkään raviurheilua seurannut muistaa Heiskasen nuorena kokeman kolarin, jossa apuaisa tunkeutui nivusesta sisään.

"Se oli vielä pahempi tilanne, siinä oli hengenlähtö lähellä. Nyt ei ollut hengenvaaraa, kun en onneksi sotkeutunut hevosen jalkoihin."

Tempun tehneen hevosen kanssa ollaan jatkossa tarkkana.

"Sillä jatkettiin heti ajoa, vaihdettiin vain kuski. Se oli toiminut aiemmin hyvin, nyt täytyy antaa sille vain hetken enemmän liikettä."

Veijo Heiskanen valmentaa hevosia Ruotsissa Balltorpissa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi