Raviratojen saamien tuottojen ennustetaan vähenevän tulevina vuosina. Kuva: Totofoto
Raviratojen saamien tuottojen ennustetaan vähenevän tulevina vuosina. Kuva: Totofoto

Vermo aloittaa yt-neuvottelut

Vermon Ravirata Oy aloittaa torstaina 23. tammikuuta yhteistoimintaneuvottelut. Syynä on raviratayhtiön tulovirtojen lasku ja muuttunut toimintaympäristö.

Yt-neuvottelujen kesto on vähintään kuusi viikkoa. Mahdollinen vähennystarve koskee 20 työntekijää. Osalle työntekijöistä arvioidaan pystyttävän tarjoamaan uusia tehtäviä yhtiön sisällä.

Neuvottelut koskevat vakituisessa työsuhteessa olevia Vermon toimiston, totomyynnin, myynnin ja markkinoinnin, äänityöläisten, eläinlääkäripalvelujen, kiinteistö- ja ulkoalueen sekä mekaniikan työntekijöitä.

”26 henkilöä on kutsuttu neuvotteluihin. Meillä on eläkkeelle jääviä henkilöitä myös, joita ei tässä tapauksessa ollut järkevä kutsua neuvotteluihin ollenkaan”, kertoo Vermon toimitusjohtaja Heikki Häyhä.

”Tämän olisi voinut tehdä jo hieman aikaisemmin, mutta halusimme varmistua Veikkauksen vaikutuksista. Toimintatukimäärät ovat tietynlaiset. Meille on Hippoksen puolesta annettu sopeutumisaika, jolloin toimintatukea portaittain vähennetään. Nyt ollaan siinä tilanteessa, että sitä on jo viime vuonna vähennetty reilusti, tänä vuonna vähennetään ja ensi vuonna se on kokonaan pois ja tähän on pakko reagoida. Käytännössä enää ei pystytä samalla tavalla toimimaan kuin ennen.”

Häyhä kertoo, että neuvottelujen taustalla ovat toimintaympäristön muutokset. Erityisesti pelaamiskäyttäytyminen on muuttunut merkittävästi.

”Meillä on vakituisessa työsuhteessa olevia töissä päivittäin sekä pääosin ravien aikana. Tällä hetkellä tilanne elää ja muuttuu paljon, etenkin pelaamiskäyttäytyminen, eli siirrytään verkkoon ja mobiiliin pelaamaan, vaikka tultaisiinkin paikan päälle. Meillä on nyt selkeä tarve laskea uudelleen muun muassa sitä, kuinka paljon totopisteitä kannattaa pitää auki, ja muutenkin tehostaa toimintoja.”

Miten yhteistoimintaneuvottelut vaikuttavat ravipäiviin? Käytetäänkö jatkossa ostopalvelua ravien aikaisen henkilökunnan hankkimiseksi?

”Neuvotteluprosessin aikana kysymme työntekijöiltä, mitä ideoita heillä voisi olla. Toiminnat tulevat jatkumaan normaalisti. Voi olla, että tiettyjä palvelupisteitä vähennetään, liittyen etenkin totopisteisiin, mutta raviurheiluun ja urheilutapahtumaan liittyvät asiat tulevat pyörimään niin kuin ennenkin. On mahdollista, että jotain tehtäviä yhdistetään ja käytetään ostopalveluita tarpeen vaatiessa.”

Edit. 16.1. klo 11.17 Lisätty Heikki Häyhän kommentit.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi