Vermon kallistukset palaavat alkuperäiseen 15 prosenttiin. Vermon kilpailupäällikkö Miika Lähdeniemi ja ratamestari Juha Keskimaunu toivovat areenan suosion lähtevän lentoon rataremontin myötä.
Vermon kallistukset palaavat alkuperäiseen 15 prosenttiin. Vermon kilpailupäällikkö Miika Lähdeniemi ja ratamestari Juha Keskimaunu toivovat areenan suosion lähtevän lentoon rataremontin myötä.Kuva: Jarno Unkuri

Vermon rataremontti aikaistuu kuukaudella

Vermon rataremontti alkaa heti pääsiäisen jälkeen. Lisäksi Vermoon tulee uusi hiittisuora pysäköintialueen taakse takatielle.

Kaviouran kunnostus oli alun perin ajoitettu alkamaan 21. toukokuuta, mutta koronavirustilanne aikaisti suunnitelmia. Urakoitsija pääsee aloittamaan työt jo tiistaina 14. huhtikuuta, ja uudistetun kaviouran on määrä olla valmis tiistaina 12. toukokuuta.

Kilparadalta poistetaan vanhat pintakerrokset ja alempana olevat kantavat kerrokset uusitaan. Samalla korjataan myös kaarteiden kallistukset, jotka palautetaan alkuperäiseen 15 prosenttiin nykyisestä noin 11-12 prosentista. Tavoitteena on entistä nopeampi sekä hevosystävällisempi rata.

"Radan ulkoreuna nousee 40 senttiä, paikoitellen jopa 50 senttiä", Vermon ratamestari Juha Keskimaunu kertoo. "Se on huomattava muutos, vaikka prosentteina kuulostaa aika pieneltä. Meillä on laajat kaarresäteet, joten kauheasti jyrkempiä kallistuksia ei voi tehdä, sillä muuten tulee terveysongelmia hevosille. On muistettava, että meillä radat ovat paljon myös treenikäytössä, kun Ruotsissa esimerkiksi ne ovat pääasiassa kilpailukäytössä. Lisäksi meillä on paljon suomenhevosia."

Olosuhteisiin on muutenkin luvassa rutkasti parannuksia. Tallikaarteessa olevan eläinlääkärin kopin tilalle tulee rakennus, jonka läheisyydessä oleva katsomo on jatkossakin hevosten taustajoukkojen käytössä. Lisäksi päärakennuksen vieressä olevan pysäköintialueen taakse rakennetaan noin 450 metrin pituinen harjoitussuora hevosille.

"Mäkeä loivennetaan, että nousu on mahdollisimman pitkään tasaista", Keskimaunu valaisee. "Pinnaltaan suora tulee todella pehmeäksi. Tarkoitus ei ole ajaa SE-aikoja tässä vaan, että hevoselle tulee hiki. Hiittisuoran paikkaa on kartoitettu yhdessä Vermon valmentajien kanssa. Tämä on erillinen projekti, joka kestää parisen viikkoa. Urakoitsija poistaa asfaltin, jonka jälkeen teen sen omin voimin loppuun."

Paikan päällä seuraavaa yleisöäkin areena palvelee jatkossa paremmin, sillä radan varrelle tulee kolme infonäyttöä, joissa näytetään reaaliaikaisesti lähtöjen väliajat, hylätyt hevoset ja maalin jälkeen alustava voittoaika. Infonäytöt tulevat maalipaalun kohdalle, tallikaarteeseen ja takasuoran loppuun. Lisäksi keskikentälle tulee pinta-alaltaan noin 60 neliömetriä oleva led-näyttö, jota on tarkoitus hyödyntää ravikilpailujen lisäksi myös muissa Vermossa järjestettävissä tapahtumissa kuten muiden lajien kisakatsomoissa.

"Kyllä tämä valaa positiivisuutta", Vermon kilpailupäällikkö Miika Lähdeniemi sanoo. "Remontin myötä Vermo Areenasta tulee modernimpi. Uskon tästä tulevan oikein hyvä."

Investoinnin suuruus on kokonaisuudessaan noin 600 000 euroa, josta Maa- ja Metsätalousministeriön investointituen osuus on 384 000 euroa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi