Heikki Häyhä tekee innolla Vermoa yleisöystävällisemmäksi paikaksi. Kuva: Totofoto.
Heikki Häyhä tekee innolla Vermoa yleisöystävällisemmäksi paikaksi. Kuva: Totofoto.

Vermossa alkoi Häyhän aika – ”Tänne mahtuu ihmisiä”

Keskiviikkona jackpot-kierrosta isännöivän Vermon uusi toimitusjohtaja Heikki Häyhä on kuukauden päivät tutustunut työtehtäväänsä. Kuukauden henkilö siis.

Vermon uusi pomo tuntee vapaa-ajan vaatimukset. Kolmilapsisen perheen isän työt ovat pyörineet sellaisten nimien kuten Linnanmäki, Skywheel, Allas Sea Pool, Muumimaailma, Hoplop, Flamingo ja Naurusaari ympärillä.

Lasten mielestä isällä on ollut huipputyöt. Nyt kun Muumimaailmat ja Hoplopit vaihtuivat Vermon hevosmaailmaan – mitä mahtavat lapset tuumia muutoksesta?

”Lapset ovat innoissaan. Kävimme juuri tuttavamme tallilla. Minäkin pääsin ratsastamaan pitkästä aikaa ja kaksi vanhinta lastani ratsastivat ensimmäistä kertaa ponilla. Seuraavana päivänä he eivät muusta puhuneetkaan”, Häyhä kertoo.

Raviradan katsomossa on ollut tyhjiä istuimia jo liian pitkään. Onko niiden täyttäminen Mission Impossible – mahdoton tehtävä?

”Ei se ole. Se voisi olla, jos nyt ei tehtäisi mitään.”

”Tosi hienoa kuulla ensinnäkin, että kaikilla on sama tavoite. Minä toivon, että silloin ymmärretään muutosta. Jos ollaan valmiita panostamaan jokainen vähän enemmän viihde-elementtiin, show-puoleen. Ei liiaksi, fokus pitää olla päätapahtumassa eli urheilussa.”

Häyhä vakuuttaa tunnelman kasvavan heti, kun väkeä saadaan katsomoon lisää.

”Vakioseuraajienkin mielestä väenpaljous olisi varmasti hyvä asia, vaikka mahdollisesti joutuisi hetken jonottamaan enemmän.”

”Eri yhteisöjä ja ikäryhmiä saadaan pikku hiljaa innostumaan raviurheilusta ja palveluita monipuolistetaan. Puitteet ovat kohdillaan, ja kuten näkee, tänne mahtuu ihmisiä!”

Keskiviikkolehti kertoo myös suomalaisen kärrymerkin Prix d’Amériquen valloituksesta, tulevaisuustutkija Ilkka Halavan näkemyksestä raveista ja antaa vinkit keskiviikon Toto64-kierrokselle, jossa jahdataan isoa jackpotia.

Hevosurheilu palvelee sekä printti- että digiversiona.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi