Vermon raveista voi tänään jättää hevosensa pois ilman sanktioita, jos liikenteeseen lähteminen hirvittää.

Eiliset Forssan ravit peruttiin, koska hevosten kuljettaminen sankassa lumipyryssä ja kovassa tuulessa arvioitiin vaaralliseksi. Samanlaisia pohdintoja käytiin tänä aamuna Vermossa.

“Soiteltiin muutamille valmentajille ja kuskeille eri ilmansuunnissa, ja kaikki olivat samaa mieltä, että ilman muuta ajetaan. Lähdetään vaan hyvissä ajoin liikkeelle ja ollaan varovaisia”, Vermon ratamestari Juha Keskimaunu kertoo.

“Iltapäivällä ajokeli toivottavasti vielä paranee, mutta päädyttiin kuitenkin siihen, että hevosen voi halutessaan jättää pois ilman sanktioita. Henkensä kaupalla ei kenenkään tarvitse raveihin lähteä.”

Vermon kaviouran Keskimaunu lupaa olevan illalla hyvässä kunnossa.

“Lumisade alkaa tosiaan iltapäivällä hellittää, ja rata ei ole ongelma. Se on maitokaakaon värinen hiekansekainen lumipolannerata. Pitkät hokit tarvitaan vähintään taakse, ja ehkä eteenkin”, ratamestari suosittelee.

“Turvakaista ei tänään ole käytössä. Sillä on nyt niin paljon lunta, että sen kanssa tulisi liian kiire ja kepit katkeilisivat”,  hän lisää.

Poikkeuksellisen talvisissa olosuhteissa Juha Keskimaunu saa painaa pitkän päivän.

“Tulin töihin jo puoli kolmelta auraamaan tallialuetta ja tallien ja klinikoiden ympäristöä, että työntekijät ja asiakkaat pääsevät heti aamusta tulemaan. Mutta mitä varikkoa muuten katselee, se näyttää kuin sitä ei olisi koskaan aurattukaan”, Keskimaunu toteaa aamukymmenen aikaan.

“Se on näin lumityöntekijän vinkkelistä onni, ettei ole tulossa yleisöä. Pysäköintialueiden auraaminen olisi kaiken muun ohessa valtava lisätyö.”

“Onhan se kivaa, kun on talvi ja lunta, joo. Mutta että kahden vuoden lumien pitää tulla yhdessä vuorokaudessa, eihän siinä ole mitään järkeä”, Keskimaunu nauraa.