Vermossa määrättiin keskiviikkona ensimmäistä kertaa sakko ohjastajan vastuun laiminlyönnistä.
Vermossa määrättiin keskiviikkona ensimmäistä kertaa sakko ohjastajan vastuun laiminlyönnistä.Kuva: Jarno Unkuri

Vermossa rangaistus ohjastajan vastuun laiminlyönnistä

Keskiviikkoillan ensimmäisessä lähdössä Ohran Vauhti määrättiin toistaiseksi voimassa olevaan kilpailukieltoon ja sen ohjastaja 200 euron sakkoon ohjastajan vastuun laiminlyönnistä.

Kenneth Danielsenin ohjastama Ohran Vauhti starttasi 40 metrin takamatkalta ja oli huonolla ravilla alusta lähtien. Maaliin se tuli kymmenentenä ajalla 37,3/2180m.

Valvoja Jarmo Nirhamon mukaan tuomariston näkemys oli selkeä ja ohjastajan olisi tullut keskeyttää.

”Aikoihin ei ole näkynyt noin huonoravista hevosta, se ei mennyt koko matkalla hyvin. Hevonen kiinnitti heti huomion”, Nirhamo kommentoi.

Hän ei muista, että vuoden alussa voimaantullutta rangaistusta olisi aiemmin käytetty.

"Meidän tietojemme mukaan tämä oli ensimmäinen kerta."

Norjalaislähtöinen Danielsen oli pahoillaan asiasta. Hänen mukaansa hevosen ravi oli samanlaista koko radallaoloajan ja hevonen olisi tullut poistaa heti.

”Tämä tuntuu epäoikeudenmukaiselta. Mikäli ravi oli liian huonoa, olisi esimerkiksi eläinlääkärin pitänyt poistaa hevonen jo pruuvissa ennen starttia, sillä se ravasi samalla tavalla koko ajan. Kuten se on mennyt ennenkin.”

Nirhamo puolestaan kertoi tuomariston nähneen asian toisin.

”Hevosen olisi voinut poistaa jo esittelyn jälkeen, mutta se ei silloin mennyt niin huonosti kuin sitten kilpailuvauhdissa.”

Danielsen koki, ettei ohjastaja voi tämänkaltaisessa tilanteessa olla se, joka hevosen lähdöstä poistaa.

"Kuski ei ole eläinlääkäri, valmentaja tai omistaja, vaan hetken ajan asiakaspalvelija kunkin hevosen taustajoukoille. Ohran Vauhti ei ollut missään vaiheessa väsynyt, eikä eläinlääkäri löytänyt siitä startin jälkeisessä tarkastuksessa mitään vikaa."

Keskiviikkoillan ensimmäisen lähdön voi katsoa tästä linkistä.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi