Hymyhuuli muistetaan myös sen kirkkaanoransseista kilpavarusteista.
Hymyhuuli muistetaan myös sen kirkkaanoransseista kilpavarusteista.Kuva: Juhani Länsiluoto

Vielä on virtaa - Hymyhuuli

Kansansuosikki ja huipputamma Hymyhuuli on tehnyt täyden uran sekä kilparadalla että siitoksessa.

Hevosesta näkee jo kaukaa sen olevan vanha, mutta kunto on edelleen hyvä. Luut eivät paista eikä selkä pahemmin roiku, ja ruokakin näyttää maistuvan.

Jarmo Hänninen miettii hetken, kun satunnainen vieras tahtoo mennä tarhaan ottamaan Hymyhuulesta kuvia.

”Mene vaan, mutta varo ettei potkaise”, Hänninen varoittaa.

Hetken naurattaa. Eihän 24-vuotias vanha tamma ketään potkaisisi. Menee pari sekuntia ja Hymyhuuli on taas tarhansa ainoa hymyhuuli. Paksumpikin ihminen siirtyy yllättävän nopeasti tarhalankojen välistä turvaan, kun tamma tulee vauhdilla lähelle ja kääntää takapuolensa kohti vierasta.

”Usein puhutaan vaikeista hevosista, mutta kyllä tämä oli yksi ihan mahdottomista”, Jarmo Hänninen naurahtaa. ”Sitä sai varoa kilpailuaikana, ja aika ruljanssia sen varsottaminenkin oli. Kun varsa syntyi, tämä ei olisi päästänyt ensimmäiseen pariin viikkoon ihmistä varsan lähellekään.”

Hänninen ja Hymyhuulensa olivat reilut kymmenen vuotta sitten melkoisia ravijulkkiksia. Hymyhuuli oli vuosikausia parhaita suomenhevostammoja, ja sen ympärilläkin riitti juttua. Hänninen on välitön ja värikäs tyyppi, jonka kommentit olivat yleensä jotakin muuta kuin normaalijargonia, johon raviurheilussa ollaan totuttu.

Suhtautumiseen vaikutti sekin, että Hymyhuuli oli hänen ensimmäinen hevosensa.

”Minä en voi valittaa, kun sain sen hyvän hevosen heti ensimmäisenä. Moni saa harrastaa vuosikymmeniä, eikä saa sitä koskaan”, Hänninen toteaa. ”Laji on hieno, ja kyllä jokaisen pitäisi saada maistaa sitä herkkua, kun on hyvä hevonen. Ne hyvät hetket eivät lähde koskaan mielestä, vaikka hevoshomma kovaa puurtamista onkin.”

Hymyhuuli lopetti uransa 13-vuotiaana ja sai esikoisvarsansa seuraavana kesänä.

”Ihan ihmeellinen hevonen se on. Melkein 200 starttia kilpaa, sitten seitsemän varsaa päälle. Ja vielä se lähtee käsistä”, Hänninen hymähtää. ”Moni sanoi, että olisit jatkanut kilpailu-uraa, mutta minä olen ainakin tyytyväinen tähän ratkaisuun. Tästä saatiin vielä monta varsaa, kun monesti paljon juosseilla tammoilla voi olla ongelmiakin siitoksessa.”

Hymyhuulen viimeinen varsa on nyt kolmevuotias.

”Sen jälkeen sitä astutettiin vielä yhtenä kesänä, mutta kun se jäi tyhjäksi, todettiin että kyllä tämä on hoitanut hommansa. Viimeistä varsaa kantaessaan siitä huomasi jo, että paino alkaa käydä etujalkojen päälle. Kun ei ole enää ollut varsoja, se on pysynyt hyvässä kunnossa ja liikkeessä.”

Myös hampaat ovat pysyneet kunnossa. Hymyhuulen kohdalla asia on merkittävä, sillä sitä ei ensin hyväksytty kantakirjaan purentavikansa takia.

”Terveisiä vaan”, Jarmo Hänninen toivottelee.

Julkaistu Hevosurheilussa 23.3.2016. 

Vielä on virtaa -sarjassa käydään läpi kaviouran entisten tähtien saavutuksia. Verkkoartikkelisarja on jatkoa Hevosurheilu-lehdessä keskiviikkoisin julkaistavalle Vielä on virtaa -sarjalle, jossa käydään tapaamassa entisiä tähtiä paikan päällä. 

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi