Vieskerin Valo spurttasi vielä näin vauhdikkaasti lauantaina Mikkelissä lämmitellessään ennen Suurmestaruutta. Kuva: Totofoto
Vieskerin Valo spurttasi vielä näin vauhdikkaasti lauantaina Mikkelissä lämmitellessään ennen Suurmestaruutta. Kuva: Totofoto

Vieskerin Valo jää pois Rovaniemen kuninkuusraveista - A.T. Veli tilalle

Pertti Niverin tallin Vieskerin Valo joutuu jäämään pois runsaan viikon kuluttua Rovaniemellä alkavista kuninkuusraveista.

"Hevonen oli juuri kohoamassa huippuvireeseen. Harmittaa niin vietävästi, mietin jo, että en lähde itsekään nyt kunkkareihin", valmentaja Pertti Niveri kertoi.

"Keskiviikkoiltana olin sillä löysällä lenkillä, ja jotenkin se kompuroi toisella jalallaan niin, että se oli aamulla turvoksissa."

Hevonen käytettiin klinikalla ja oikeassa etujalassa todettiin pieni vamma.

"Sen jälkeen oli helppo tehdä päätös poisjäännistä. Yhden kilpailun ajamista olisi voinut ehkä elätelläkin mahdolliseksi, mutta kolmen peräkkäisen juoksun kilpailua ei."

14-vuotias Vieskerin Valo on juossut viidesti kuninkuusraveissa. Paras sijoitus on Porista 2014, kun ori juoksi hopeaa.

"Toivon, että hevonen toipuu vammastaan nopeasti. Syksyllä on vielä monta hyvää kilpailua kalenterissa."

Vieskerin Valon paikalle orikilpailuun nousee nyt A.T. Veli.

Valmentaja Jenni Teirikangas otti uutisen kilpailupaikasta mielellään vastaan.

"A.T. Veli on nousukunnossa. Maili on sen paras matka, mutta uskon sen huolehtivan myös lauantain 2100 metristä kunnialla", Teirikangas totesi.

"Hevonen on kokenut matkamies, joten noin 400 kilometrin matkan Kaustiselta Rovaniemelle ei pitäisi tuottaa ongelmia", valmentaja arveli.  14-vuotias A.T. Veli on ollut hänen valmennuksessaan vuodesta 2015 ja sitä ennen Kalle Oittisen, Teemu Okkolinin, Pekka Korven ja Heikki Korhosen.

Related Stories

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi