Perjantain Hevosurheilu kertoo Ville Vaurion muuttuneesta ajankäytöstä valmisteilla olevassa ratsastuskeskuksessa, Jokioisilla hevosia kasvattavan Hannu Vähämäen mietteet kasvatuksesta, laidunruokinnasta ja raviurheiluun palanneen Johnny Takterin tarinan.

Senioreiden maajoukkueeseen jonain päivänä haaveileva valmentaja Ville Vaurio on seurannut tallinpidon lainalaisuuksia ja Helsingin keskustasta yllättävän lähellä sijaitsevan Kusaksen jättimäisiä investointeja.

”Tallin pitäminen Suomessa ei ole helppoa, mistä lie kiinni. Volyymeistä ehkä. Mutta meidän juttu on satsata hyvään tekemiseen, ei määrään”, sanoo Vaurio omistaja Sanna Suomisen ja Jani Heikkilän aikaansaannosten keskellä.

Jokioisilla hevosia kasvattava Hannu Vähämäki on päätynyt lopettamaan FWB-hevosten kasvattamisen. Hän siirtyy oldenburgiin. Lisäksi hän alleviivaa, että hevosalalle ei sovellu kuka tahansa, täytyisi siis valita opiskelijat. Perjantailehti kertoo lisää.

Kesällä hevoset laiduntavat, mutta mitä muuta hevonen tarvitsee laitumella ravinnokseen kuin ruohon?  Eläintieteen tohtori ja hevosen ravitsemuksen asiantuntija, FT Elena Autio suosittelee, että laidunkaudellakin jokaisen hevosen kohdalla varmistetaan, että ne saavat päivittäisen, niille sopivan kivennäisannoksen.

“Se, ettei hevonen saa kesällä kivennäisiä ja hivenaineita, näkyy syksyllä”, hän toteaa. “On myös epäilty, että hiekansyönnillä on yhteyksiä tiettyihin puutoksiin. Laidunkauden kivennäisruokinnalla on iso merkitys.”

Kun Seidi Koivusalo joutui pyörätuoliin, hänen ensimmäinen huolensa oli, pääseekö hän enää ikinä hoitamaan hevosia. Anatomiasta innostunut Koivusalo hoitaa hevosia harrastuksenaan mm. Reima Kuislan tallilla ja on opiskellut faskiakäsittelyä. Koivusalo on ollut koulukiusattu, ja auttaa siksikin toisia ihmisiä päivittäin.

Suurkilpailumenestyjä Johnny Takter on lopettanut raviurheilun, mutta aloittanut sen uudelleen. Hän puhuu avoimesti voinnistaan. Takter kokee välillä olevansa ihailtu, mutta aina ulkopuolinen. Ajajavirtuoosina tunnetusta Takterista on tehty elämäkerta, jota hän luonnehtii ”brutaalisen rehelliseksi”.

Hevosurheilu palvelee sekä printti- että digiversiona.

Digilehden voi lukea missä päin maailmaa tahansa. Kätevästi digilehteä lukemaan pääsee lataamalla Hevosurheilun Apin sovelluskaupasta. Palveluun kirjaudutaan asiakasnumerolla, joka löytyy paperilehden osoitetiedoista postitoimipaikan jälkeen tai tilauslaskustasi (kirjoita asiakasnumero ilman ensimmäisiä nollia). Postinumero toimii salasanana.

Tilaa lehti täältä.