Syntyneessä hevoskaupassa oli historian siipien havinaa.

Kaupan kohteena oli puolikas kuusivuotiaasta huippulupaavasta oriista Villiaura, myyjänä Svart Stable ja ostajana Anssi Partanen. Hevosen toisen puolikkaan omistaa edelleen Ravitalli Suuronen Oy, ja sen valmentajana jatkaa Seppo Suuronen.

Anssi Partanen on ainakin pitkän linjan ravi-ihmisille tuttu nimi. Partanen on yhdeksän ravikuninkuutta saavuttaneen Kaarlo Partasen poika, joka nuorena pääsi itsekin ajamaan yhden startin viisinkertaisella ravikuninkaalla Vieterillä.

Elämäntyönsä sahateollisuuden yrittäjänä tehnyt Anssi Partanen on etsinyt parempaa suomenhevosta jo kauan. Hänen edellinen kilpahevosensa oli Apassin pikkusisko Hovantas, ja ennen nyt syntynyttä kauppa hänen ainoana hevosenaan oli Hovantaksen kolmevuotias orivarsa.

“Valmista juoksijaa on vaikea ostaa”, Partanen toteaa. “Olen kysellyt ostaa muutamia ravureita, ja nyt käytiin rinnakkain neuvotteluja sekä Vitteristä että Villiaurasta. Sen kohdalla kävi sellainen harvinaisempi tapaus kuten Ruotsin yleisessä laissa vuodelta 1734 sanotaan eli myyjän ja ostajan tahdot yhtyivät ja kauppa saatiin tehtyä.”

Kuusivuotias Villiaura on voittanut tällä kaudella jo kymmenen kertaa ja ansainnut runsaat 20 000 euroa. Erityisesti viimeisimmässä voitossaan Rovaniemen T76-kierroksella ori teki hurjan juoksun voitettuaan vielä kahden laukan jälkeenkin.