Tuomas Korvenojan BWT Burnin Alive oli nopein karsintavoittaja.
Tuomas Korvenojan BWT Burnin Alive oli nopein karsintavoittaja.

Villinmiehen Tammakilvan lämminveristen finalistit selvillä

Villinmiehen Tammakilvan karsintoja 4-vuotiaille lämminverisille ajettiin neljä kappaletta. Kustakin kolme parasta pääsi finaaliin. 

Minto’s Daisy Star eteni ensimmäisessä karsinnassa ensimmäisellä takasuoralla keulaan. Se sai lopussa tiukan haasteen ennen kaikkea Free Meeltä, mutta myös rinnalla juossut Merit tuli rintamassa. Nämä kolme menivät finaaliin. Minto’s Daisy Star on Minna Piirosen silmäterä. Jorma Kontio ohjasti tammaa.

”Tamma oli luokkahevosen tuntuinen. Kaikki meni hyvin tänään. Lopussa oli tiukkaa, mutta varmasti tämä piti ja vastaili tarpeen mukaan. Uskon, että se on finaalissa kärkihevosia, kun saa hyvä lähtöpaikankin”, Jorma Kontio kertoi.

”Villinmiehen Tammakilpa on ollut mielessä, vaikka alkukesällä tamma treenasi hyvin, mutta ei mennyt starteissa samalla tavalla kuin viime vuonna. Viimeisen puolentoista kuukauden aikana se on alkanut mennä samalla tavalla”, Minna Piironen iloitsi.

Tuomas Korvenojan BWT Burnin Alive oli vahvin toisessa karsinnassa. Se kiersi johtaneen Golda Parisin rinnalle etusuoralla ja runnoi lopussa tämän edelle karsintojen kovimmalla ajalla 14,0a. Sahara Foxylady meni kolmantena finaliin.

”Matkalla oli pientä liikenneongelmaa, mutta juoksu meni lopulta kuten odotin. Lopputulos oli mieluinen. Ennen finaalia hevonen saa kevyttä liikuntaa”, Korvenoja kertoi Brad De Veluwen jälkeläisestä.

Kolmannen karsinnan alku oli dramaattinen, kun suursuosikki Callela Eliza laukkasi ennen lähtölinjaa ja jäi todella paljon. Tamma teki kaukaa takaa hurjan juoksun nousten vielä kärjen tuntumaan. Tuomas Pakkanen kierrätti Amorce Savagen matkalla johtavan rinnalle, mistä tamma piti maalisuoran kamppailussa yllättäjä Westcoast Victorian takanaan. Real Red kurkotti viimeisenä finaaliin.

”Huolestutti, kun tamma kävi kuumana. Koetin pitää sen rauhallisena. Ajattelin, että ajan johtavan rinnalle, kun se on tälle sopiva juoksupaikka. Tiukka matsi oli, mutta piti kuitenkin ykköseksi”, Tuomas Pakkanen summasi.

Neljäs ja viimeinen karsinta meni hyvin kirineelle Juliet Alelle. Olli Koivunen ajoi Petri Puron valmentamaa tammaa. Toiseksi kiri voittajan tapaan länsinaapurista Lappeeseen matkustanut Gisele De Veluwe. Ballerina Fastback oli kolmas ja lunasti lipun finaaliin.

"Tamma on kirii uskomattoman hyvin toisten takaa. Se tuli oikein hienosti, vaikka kärki sai välillä ottaa vauhtia pois. Oikein kiva päivä", kolme hevosta finaaliin ohjastanut Olli Koivunen jutteli.

Juttua muokattu kello 21.13. Lisätty lähtöradat.

Related Stories

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi