Vilma Lyydia aloitti T76-kierroksen.

Peaberry ansaitsi kultaa Rovaniemellä

Rovaniemen Toto76-ravien päätöskohdetta odotettiin vesi kielellä. Lapissa lähtöä ajettiin viikolla sanallisesti jo useaan otteeseen, mutta harva uskoi Peaberryn ylivoimaiseen näytökseen.

"Minä uskoin keulapaikkaan ja voittoon", Mika Jauhola muistutti. "Ei kärkipaikan saamisessa ollut mitään hätää. Peaberry oli niin tosi hyvä Ylivieskassa, etteivät lähdön tapahtumat yllättäneet."

Johtavan selän saanut BWT Hellion nappasi kakkosrahat ja Carmel puristi sisärataa pitkin viimeiselle totosijalle.

Tauolta palannut Oracle oli toisesta ulkoa asiallinen neljäs, mutta kuten Reima Kuisla ennakoi, huippukunto löytyy vasta muutaman kilpailun myötä. "

Rovaniemen Toto76-kierros alkoi haastajan voitolla, sillä Tuulenpoju kohtasi avauskohteen maalisuoran taistossa parempansa.

Voiton vienyt Vilma Lyydia lähti auton takaa vauhdilla matkaan, ja Mauri Jaara piilotti sen johtopaikan pitäneen Tähden Tarinan taakse. Tuulenpoju löi toisesta ulkoa muut helposti, mutta ei jaksanut vastata Vilma Lyydian kovaan kiriin.

"Tamma lähti tänään itsestään paljon kovempaa kuin olisin uskonut", Mauri Jaara kommentoi. "Laukka on ollut hevosen pahin vihollinen, mutta ravatessaan Vilma Lyydia on aina menestystynyt. Sillä voi jonain päivänä olla mahdollisuus päästä mukaan jopa kuningatarkilpailuun. Fysiikka ei hevoselta lopu millään."

Callela Longshot pääsi odotetusti keulapaikalle, mutta vasta toisessa kaarteessa. Sisäpuolelta kovaa lähtenyt Roosevelt Zet jäi painamaan hieman naruille ja iloitteli avauspuolikkaan 09,5-vauhtia. Tämän jälkeen se rauhoittui, eikä Callela Longshotilla ollut keulaan päästyään loppumatkasta suurta hätää. Fore Candy taisteli rehellisesti johtavan rinnalta kakkoseksi. Roosevelt Zet piti keulahevosen tuntumasta totosijalle.

Kolmannen kohteen voittaja Ekoloki ei olisi voinut olla vakuuttavampi. Heikki Mikkonen suunnisti ajokillaan heti eteenpäin ja lopullinen hyökkäys toisesta ulkoa toi ylivoimaisen voiton. Tasavauhtisena pidetty Ekoloki tuli viimeisen puolikkaan 1.20-vauhtia ja varaakin tuntui jäävän.

"Hieman päästin menemään", Heikki Mikkonen hymyili kisan jälkeen. "Ekoloki tuntui tänään tosi hyvältä ja onhan se esittänyt viime starteissaan tulemistaan."

"Ei voitto tullut yllätyksenä. Joensuuhun tähdättiin tosissaan, mutta vielä kesäkuussa oli ongelmia matkassa. Unelma siirtyi vuodella eteenpäin, mutta olen uskonut Ekolokiin aina", valmentaja Jaakko Mikkonen komppasi.

Neljännen kohteen ykkösrahat vei kierroksen pankki Quiet Leader. Petri Klemolan tallin lahjakkuus sai kiihdytyksessä paikan kolmannesta ulkoa, mutta Hannu Hietanen käänsi ajokkinsa jo ensimmäisellä takasuoralla eteenpäin.

"Kovan kiihdytyksen jälkeen vauhtia otettiin kovasti pois", Hietanen perusteli ratkaisuaan. "Haaveilin vähän, että meidät päästettäisiin keulaan, mutta niin ei käynyt. Hyvin kolmevuotias varsa taisteli johtavan rinnalta ja teki kovan suorituksen. Tiukille meni, mutta ei 1.12-lopetuksessa hevoselta voinut enempää vaatia."

Suosikin haastanut M.T. Inxs sai namureissun keulat pitäneen Crystal Glassin takana. Ruuna hävisi äärimmäisen täpärästi kiritaiston Quiet Leaderin kanssa.

Tammavoltissa nähtiin voittajan osalta dramaattisia vaiheita ennen maalisuoraa. Steel Anemone sai hyvän paikan parijonosta, mutta ulkoratoja pitkin jäi kiertämään hevonen, joka vaikeutti Tuomas Pakkasen taktisia ratkaisuja.

"Ajattelin, että kolmas rata väsyy, mutta kuolemanpaikan hevonen antoikin ennemmin periksi ja kauas jäätiin", Pakkanen kertasi viimeisen takasuoran tapahtumia. "Onneksi hevonen tällä kertaa pelasti. Se tuli tosi hienosta ja voitto tuntuu hyvältä. Alku opiskeltiin ja nyt tulee tulosta."

Kuudes kohde oli 3100 metrin voltti, jossa Jere Taulion tuore hankinta Dominum kirkasti Joensuun kakkossijan kullaksi. Jarkko Kervinen iski avauspuolikkaan jälkeen keulaan, eikä ohittajia näkynyt lopussa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi