Muun muassa ravikuninkuuden, Elitkampenin ja derbyn voittanut Vitter muutti Pihtiputaalle torstaina.

Jalmari Svart soitti ja ehdotti tällaista projektia”, viime viikolla hevosella ajamassa käynyt Antti Ojanperä kertoo.

Ojanperän mukaan hänen keräämänsä kimppa osti enemmistöosuuden Vitteristä.

”Svartin perhe halusi jäädä osuudella mukaan hevoseen, kun tuollaisia hevosia ei kuitenkaan satu kaikille. Vitter tuli torstai-iltana meille. Se on hieno hevonen ja meille hyvin tuttu kilpakumppani. Olen päässyt seuraamaan sen juoksuja kuin myös terveydentilaa läheltä. Toivotaan, että hevosen ongelmiin löydetään ratkaisuja näillä meidän jutuilla. On mielenkiintoista nähdä, mihin pystymme sen kanssa. Hevonen on iloinen ja kaikin puolin hienon näköinen. Totta kai haaveilemme ensi kesän kilpailuista.”

Ratkaiseva asia kaupan toteutumisessa oli se, että hevosen sperma kestää siirtämistä.

”Vitterille tehtiin spermatesti, missä tutkittiin sen kestävyyttä siirtämiseen. Siihen löydettiin hyvä ratkaisu ja todettiin, että sperma kestää siirtoa. Oriin käyttö siitokseen on iso asia kilpailutoimen ohella”, Ojanperä sanoo.

Ravitalli Suurosen kasvattama Vitter on tienannut urallaan 274 140,00 euroa.  Voittoja on 47 startista 19 kappaletta. Vitterin autoennätys on hurja 18,5 mailin matkalta.