Hotshot Lucan hoitajana suuremmalle yleisölle tutuksi tullut Marika Salin esitellään Hevosurheilussa Kuukauden henkilönä.

Parhaillaan vuosilomapäiviä viettävä Salin on uuden kynnyksellä. Hän on käynyt tällä viikolla tutustumassa uuteen työpaikkaansa Antti Ojanperän ja Jutta Ihalaisen tallissa Pihtiputaalla.

Salinin kahdeksan vuotta kestänyt työsuhde Ari-Pekka Pakkasella tuli päätökseen, kun Pakkanen teki sopimuksen Ypäjän hevosopistolle.

Hotshot Lucan ja muiden tärkeiden hevosten hyvästely oli hoitajalle kova paikka.

”Nyt, kun aikaa on ehtinyt hetki kulua, alkaa helpottaa. Ehkä oli jopa hyvä, että asiat menivät näin”, Salin sanoo.

Ravigaalassa Vuoden hevosenhoitajana palkittu Salin puhuu Hevosurheilun laajassa henkilöjutussa muun muassa siitä, miten hoitajan ammatissa joutuu välillä ottamaan tiukkaa tekstiä vastaan. Hoitajan urasta haaveileville hän sanoo, että menestyksen ja parrasvalojen takia alalle ei kannata hakeutua.

”Jos tavoite on esitellä itseään voittajaseremonioissa, kannattaa mieluummin ostaa joku hyvä varsa kuin ryhtyä hevosenhoitajaksi”, Salin nauraa.

Perjantailehdessä kerromme myös, että tämän päivän ravihevoset juoksevat eri tavalla kuin aikaisemmin ja ne ovat aina vain nopeampia. Näin sanoo ruotsalainen jalostusasiantuntija Staffan Philipsson.

“Nykyään ravuri on nelivetomalli, jossa etujalat tekevät osan työstä, kun ne ennen vain juoksivat pois takaosan alta”, Philipsson toteaa.

Lähikuvajutussa esittelemme Oiva-Soinnun, joka on turkulaisen Tuula Soinin kotikasvatti, harrastehevonen, josta tuli Toto65-voittaja.

Ajankohtaisuutisissa pureudumme muun muassa kansanedustajan kohua nostattaneeseen ehdotukseen tototappioiden vähennysoikeudesta.

Ihmisen selkäkivut ovat yleisiä. Mitkä asiat siihen vaikuttavat ja mihin ratsastaessa kuuluisi kiinnittää huomiota? Siitä perjantailehdessä kertoo liikuntatieteen erikoislääkäri Lauri Alanko.

Ratsastusliite raportoi myös oman tiensä kulkijan, hevosten kouluttautumiselle omistautuneen Jean Luc Cornillen filosofisista ja tohtori Terhi Laurilan käytännönläheisistä ajatuksista.

Pelivihjeissä keskitytään paitsi Kuopion Toto76:een, myös maanantain Magic Mondayn jackpot-kierrokselle.

Nyt on aika tutustua Hevosurheilun maailmaan.