Willow Pride antoi positiivisen lääkeainenäytteen Kuopiossa 15.5. ja negatiivisen Jyväskylässä 12.6., josta kuva. Kuva:Anu Leppänen
Willow Pride antoi positiivisen lääkeainenäytteen Kuopiossa 15.5. ja negatiivisen Jyväskylässä 12.6., josta kuva. Kuva:Anu Leppänen

Willow Prideltä positiivinen näyte – Nieminen: ”Käytännössä mahdotonta, että olisi meiltä”

Julkaistu

Willow Pride on antanut positiivisen lääkeainenäytteen Kuopiossa toukokuussa. Suomen Hippos ry on tänään langettanut valmentaja Markku Niemiselle kuukauden kilpailukiellon sekä 3000 euron sakon.

Markku Niemisen mukaan on mahdotonta, että hevonen olisi saanut käryn aiheuttanutta lääkettä heillä ja valittaa tuomiosta.

Nieminen Stablen Facebook-päivitys kertoo, että Willow Priden Kuopion raveissa 15.5.2021 otetusta lääkeainetestinäytteestä on löytynyt vähäinen jäämä mefenaanihappoa joka on ainesosa Ponstan Forte-nimisessä lääkkeessä. Ponstan Forten poistumisaika on Suomen Hippos ry:n lääkintäohjeen mukaan pitkä, eikä sitä suositella kilpahevosille.

Markku Nieminen vakuuttaa olevan täysin mahdotonta, että tamma olisi saanut kyseistä lääkettä kotitallillaan.

”Ravihevosilla sitä ei ole käytetty ainakaan 10 vuoteen, ainakaan ravureita hoitavilla klinikoilla. Ratsuilla sitä saatetaan käyttää vielä. Nyt vain pitäisi saada jäljitettyä, mistä Willow Pride on voinut lääkettä saada. Se on erittäin tarttuvaa, se tarttuu kuivikkeista ja kaikesta mahdollisesta ja siinä on pitkät jäämäajat”, Nieminen kommentoi vakavana.

”Käytännössä on täysin mahdotonta, että lääke olisi tullut meiltä. Kahdesta paikasta sitä mahdollista tarttumista nyt haetaan ja tässä onkin selvittämistä. Lakimiehet täytyy laittaa asialle, koska me ei tätä kyllä purematta niellä”, Nieminen sanoo kilpailukieltoon viitaten.

Päivityksen mukaan Willow Pride on majoittunut Kuopiossa vierastallissa ja matkustanut kilpailureissuilla vuokratulla hevoskuljetusautolla. Nämä kaksi vaihtoehtoa ovat tallin mukaan ainoat vaihtoehdot lääkkeen pääsemiselle Willow Priden elimistöön.

”Nyt on tehtävä sen verran salapoliisityötä, että löydetään, mistä lääke on lähtöisin. Sen takia pyydämme, että jos joku on antanut hevoselleen kyseistä lääkettä ja kontaminaation mahdollisuus on ollut, niin olisi kiva, jos hän ilmoittaisi meille. Hänelle siitä ei tule seuraamuksia, mutta me pystyisimme osoittamaan, mistä jäämä on tullut”, Nieminen vetoaa.

Kuopion kilpailun jälkeen Willow Pride on antanut negatiivisen lääkeainetestinäytteen Jyväskylässä 12.6.2021.

Suomen Hippos ry on antanut lääkeainetestin perusteella Markku Niemiselle kuukauden kilpailukiellon sekä 3 000 euron sakon, mutta Nieminen kertoo valittavansa tuomiosta. Valitusaikaa on kaksi viikkoa.

”Tuomio tulee täytäntöön vasta, jos valitus ei mene läpi, mutta toistaiseksi ei tapahdu mitään. Willow Pride juoksee normaalisti Mikkelissä kyllä”, Nieminen kertoo.

Myös Suomen Hippos tiedotti Willow Priden positiivisesta lääkeainetestinäytteestä perjantaina iltapäivällä. Tiedotteen mukaan hevonen on vapautettu kilpailukiellosta välittömästi, sillä sen Kuopiosta voittamaa 10 000 euron palkintosummaa ei ole testin takia vielä maksettu, eikä sitä siis tarvitse periä takaisin.

Tiedotteessa huomautetaan myös, että lääkeainerikkomuksessa löydetty jäämäpitoisuus on niin alhainen, että sillä ei todennäköisesti ole ollut vaikutusta hevosen suorituskykyyn.

Lisätty klo 15.50 maininta Hippoksen hallitustiedotteesta.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi