Jokimaa isännöi tänään kaikkien aikojen ensimmäisiä after work -raveja Suomessa. Ohjelmassa on 8 lähtöä.
Jokimaa isännöi tänään kaikkien aikojen ensimmäisiä after work -raveja Suomessa. Ohjelmassa on 8 lähtöä.Kuva: Anu Leppänen

After work -ravit starttaavat Jokimaalta - "Uskon ja toivon, että tuote kiinnostaa"

Viikon viimeinen kokous radalla, tiimipalaverin jatkot tai opiskelijabileiden etkot - after work -ravit voi olla kaikkea tätä. 

Maailman metropoleissa on tapana, että työpäivän jälkeen ei rynnätä suoraan metron ruuhkaan vaan käydään ottamassa lasillinen tai kaksi baarissa - after work. Vähän samassa hengessä tarjotaan tästä viikosta lähtien Suomessa perjantaisin iltapäiväraveja.

Yhtenätoista perjantaina elo-lokakuussa ajetaan kello 15.30 alkaen ns. after work -ravit. Rytmi on hieman iltaraveja nopeampi: kahdeksan lähtöä noin kahdessa tunnissa. Näin raveista ehtii vielä hyvin perjantai-illan rientoihin.

"Ajatus kokeilla iltapäiväraveja syntyi kilpailuvaliokunnassa viime vuonna, kun lounasraveista päätettiin täksi vuodeksi luopua. Kaikkihan tietävät, ettei ole optimaalinen tilanne, jos kaksi maakuntarataa ravaa illalla päällekkäin", Hippoksen markkinointi- ja kehityspäällikkö Tomi Himanka taustoittaa.

"Nyt kokeillaan ja kerätään palautetta, löytyykö hevosia, toimihenkilöitä ja yleisöä radalle ja miten ravit pelimielessä kiinnostavat. Sen perusteella päätetään, saavatko after work -ravit jatkoa ensi vuonna vai oliko konsepti siinä."

"Nopearytmisyys ja iltaraveja lyhyempi kesto saavat aikaan, että after work -ravit sopivat minusta hyvin ensikertalaisillekin. Uskon, että väki löytää radoille - ainakin lähellä kaupungin keskustaa sijaitseville radoille - mutta totta kai raveja voi seurata netissäkin."

"Itseni voisin hyvinkin nähdä päättämässä työviikon raveissa, jos sellaiset sopivan lähellä olisi. Valitettavasti Vermo aivan Hippoksen nykyisten toimitilojen vieressä ei kokeiluratoihin kuulu", Himanka naurahtaa.

Radoilla uusi konsepti on otettu avoimin mielin vastaan.

"Ainakaan minun korviini ei mitään negatiivista palautetta kantautunut. Mitä esimerkiksi Kaustisen kanssa juttelin, siellä lounasravitkin toimivat hyvin ja ruokailijoita oli sen verran kuin ravintola veti. Samalla tavalla odotetaan myös after work -ravien kiinnostavan."

Kaustisella ajetaan seuraavatt after work -ravit viikon päästä 21. elokuuta.

"Nyt saadaan kokemuksia ympäri Suomen. Uskon ja toivon, että tuote kiinnostaa ja sillä on kysyntää, mutta sitten se nähdään", Himanka summaa.

Potentiaalia hän näkee myös kansainvälisesti.

"Se on tietysti Veikkauksen ja ATG:n asioita, mutta olettaisin, että vakiintuessaan after work -ravit voisivat kiinnostaa Ruotsissakin. Ne menevät vain hieman Ruotsin lounasravien kanssa päällekkäin ja osuvat muuten sellaiseen aikaan, jolloin muualla on ravirintamalla hiljaista." - Hevosurheilu 12.8.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi